{"id":252,"date":"2022-09-19T21:21:15","date_gmt":"2022-09-19T21:21:15","guid":{"rendered":"http:\/\/aivokuollut.org\/?p=252"},"modified":"2022-09-20T13:05:29","modified_gmt":"2022-09-20T13:05:29","slug":"aivokuollut-nro-%c2%bd","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252","title":{"rendered":"Aivokuollut nro \u00bd"},"content":{"rendered":"\n

P\u00c4\u00c4KIRJOITUS<\/strong>

Aivokuollut jatkaa siit\u00e4 mihin hein\u00e4kuussa j\u00e4i, eli p\u00e4\u00e4toimittajan hommien ohella koko muun toimituksen ja henkil\u00f6kunnan duuneja taittajasta oikolukijaan ja graafisesta suunnittelijasta hupitoimikuntaan hoitavan allekirjoittaneen ep\u00e4toivoisena urakkana on ollut siivoilla kes\u00e4n mittaan kirjoittamatta j\u00e4\u00e4neist\u00e4 leffoista jotain roskaa n\u00e4ihin esinumeroihin. T\u00e4m\u00e4n j\u00e4lkeen olisi tarkoitus alkaa katselemaan elokuvia my\u00f6s ihan sill\u00e4kin silm\u00e4ll\u00e4, josko n\u00e4ist\u00e4 kokonaisuuksista saisi jotakin j\u00e4rkev\u00e4\u00e4 aikaiseksi ja ehk\u00e4 jopa kirjoittaa ne jutut heti tuoreeltaan vastoin t\u00e4t\u00e4 parhaillaan vallitsevaa linjaa, jossa yrit\u00e4n muistella mielikuviani ja parhaita hetki\u00e4 ties mist\u00e4 45 p\u00e4iv\u00e4\u00e4 takaperin katsomastani kuvatuksesta. Tireht\u00f6\u00f6rinne opinnot sanoinkuvaamattomia rikkauksia ja leve\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4 tulevaisuudessa tarjoavien mediaopintojen parissa tosin hurahtivat j\u00e4lleen k\u00e4yntiin t\u00e4ss\u00e4 syksyn ruskassa, joten toivotaan ettei muhkeasti vapaa-aikaa tarjonnut viiden p\u00e4iv\u00e4n ty\u00f6viikko vienyt siin\u00e4 samalla my\u00f6s niit\u00e4 viimeisi\u00e4 resursseja yritt\u00e4\u00e4 pit\u00e4\u00e4 t\u00e4t\u00e4 hommaa edes mukamas aikataulussaan.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Paljon olisi seitsem\u00e4nnen taiteen maailmanmenon suhteen aihetta j\u00e4lleen bansheen ulvontaan, mutta yritt\u00e4k\u00e4\u00e4mme pit\u00e4\u00e4 mielemme positiivisina, jottei hiljalleen v\u00e4henev\u00e4 auringonvalo tekisi meist\u00e4 komerossaan sein\u00e4\u00e4 murjottaen tuijottavia hapankaaleja tai paremmassa tapauksessa kuutamohulluja. Aku Louhimiehen <\/strong>visioima uusi versio ehk\u00e4 parhaaksi suomalaiseksi elokuvaksi mielt\u00e4m\u00e4st\u00e4ni Risto Jarvan<\/strong> J\u00e4niksen vuodesta<\/em> kannattaa ohittaa sill\u00e4 olankohautuksella, ett\u00e4 eip\u00e4 t\u00e4lt\u00e4 aikakaudelta ja SES:n tuottamaa laatua kukkarollaan tukevalta syv\u00e4riviselt\u00e4 kansalta ihan oikeasti mit\u00e4\u00e4n parempaa miss\u00e4\u00e4n vaiheessa edes tullut odottaneeksi. My\u00f6s suosikkikauhukomediatrilogiani raiskaamista jatkava, tulillaan oleva Evil Dead 5<\/em> menee rutiinilla lokeroon X, vaikka jenkkien loputon ahneus verta lyps\u00e4vien lehmiens\u00e4 parissa meik\u00e4l\u00e4iselle t\u00e4ysin uusi juttu olikin. My\u00f6s helvetilliset kokemukset olohuoneisiin (eih\u00e4n kukaan nyt oikeasti t\u00e4t\u00e4 menisi teatteriin asti katsomaan?) glittereineen pian tuova uusi Hellraiser<\/em> muistuttaa l\u00e4hinn\u00e4 siit\u00e4 (suosiolla skippaamastani) viime osasta, joka kuulemma kuvattiin jonkun pornoleffan lavasteissa. Episodin toimitukselle terveisi\u00e4, ettei “Pinheadina” tunnetun hahmon nimi ole Hellraiser. <\/p>\n\n\n\n

Sen sijaan huomattavasti masentavampia uutisia ovat Jafar Panahin<\/strong> tuorein vankilatuomio sananvapautta rakastavassa kotimaassaan Iranissa ja erityisesti tuulet Ukrainan suunnalta. Maan elokuva-arkistotoimintaa vet\u00e4v\u00e4 Dovzhenko-keskus ollaan n\u00e4es paraikaa ajamassa alas armoitetun presidentti Zelenskyn<\/strong> mahtik\u00e4skyll\u00e4, sill\u00e4 tiet\u00e4\u00e4h\u00e4n entinen tv-koomikko elokuvahistorian tallentamisen ja korkeakulttuurin elossa pit\u00e4misen olevan t\u00e4ysin turhaa. Uudelleenorganisointi tarkoittaa t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa kokoelmien sijoittamista lukkojen taakse johonkin miehitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6m\u00e4\u00e4n s\u00e4il\u00f6\u00f6n, eli k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 pois silmist\u00e4 ja pois mielest\u00e4. Samanlaisen tempauksenhan toteutti my\u00f6s Brasilian Bolsonaro<\/strong> t\u00e4ss\u00e4 parisen vuotta takaperin, eli korkeakulttuurin tuottamisen ohella my\u00f6s olemassa olevan perinn\u00f6n vaaliminen on t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 maailmalla about yht\u00e4 hyviss\u00e4 k\u00e4siss\u00e4, kuin Talibanin johtamassa Afganistanissa.

K\u00e4\u00e4nt\u00e4k\u00e4\u00e4mme silti katseemme kohti lyhenevi\u00e4 p\u00e4iv\u00e4ns\u00e4teit\u00e4. Suoratoistopalvelujen tarjonta on laadukkaampaa kuin ehk\u00e4 koskaan ja jopa kaltaiseni Netflixi\u00e4 ja muita Disney+:ssia sek\u00e4 Elisa vitun Viihteit\u00e4 vierastava museomuumio l\u00f6yt\u00e4\u00e4 rajattomasti katsottavaa pelk\u00e4ll\u00e4 napin painalluksella aina Criterion Channelista Eastern European Moviesiin ja Full Moonin -striimeihin. Unohtaa ei tietenk\u00e4\u00e4n passaa etsiv\u00e4lle todellisiksi aarrearkuiksi paljastuvia YouTubea ja Vimeota, joista aina toisinaan l\u00f6ytyy sellaisia UG-helmi\u00e4, joita tuskin olisi mahdollista saada n\u00e4ht\u00e4vikseen edes laajalla kielitaidolla, paksulla lompakolla ja VHS-tason kuvalaatuun tyytymisell\u00e4. Valittaa ei sovi my\u00f6sk\u00e4\u00e4n KAVI:n tai WHS Teatteri Unionin tarjonnasta, joka tosin on muuta Suomea (kuten nykyist\u00e4 kotikaupunkiani Turkua) ajatellen masentavan Helsinki-painotteista. Niin ja tuotetaanhan sit\u00e4 yh\u00e4 silloin t\u00e4ll\u00f6in maailmalla (l\u00e4hinn\u00e4 Aasiassa) muutamia aidosti kiinnostaviakin teoksia. Esimerkiksi bolivialainen draama Utama<\/em> vaikutti trailerinsa perusteella ehdottomasti elokuvakerhoesityksen arvoiselta \u2013 harmi vaan ett\u00e4 oikeuksien saaminen on etenkin pienen budjetin omaavalle klubille v\u00e4h\u00e4n turhan haastavaa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Aivokuolleen seuraavaa numeroa odotellessa sopii vaikka ihmetell\u00e4, mit\u00e4 pirua Elitisti.net on itselleen tehnyt, siivottuaan sivustoltaan ne kaikki pienet koristekuvat, joissa v\u00e4h\u00e4pukeisia naisia uhkailtiin erilaisilla ty\u00f6kaluilla (ja jonka poliittisen ep\u00e4korrektiuden aiheuttamalle pahennukselle lehti itse viel\u00e4 joitakin vuosia sitten ironisesti virnisteli) ja muutettuaan ulkoasunsa l\u00e4hinn\u00e4 Laajakuva.comin n\u00e4k\u00f6iseksi. En sano t\u00e4t\u00e4 oman kusireunaisen pilveni reunalta nyrpistellen nokkaani sivustolle, joka aikanaan edesauttoi omaa harrastustani kovin ja toi minulle suurta iloa monilla hienoilla artikkelisarjoillaan ja arvosteluillaan, vaan nimenomaan yhten\u00e4 lukijana, joka pystynee vuosia jatkuneen tekohengityksen j\u00e4lkeen ymm\u00e4rt\u00e4m\u00e4\u00e4n t\u00e4m\u00e4n kasvojen kohotuksen, mutta silti kyseenalaistamaan botox-piikkien luonnollisuuden. Tasaisen siisti\u00e4 ja tyls\u00e4\u00e4 ulkoasua n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 pehment\u00e4v\u00e4n uusi linja, etusivun tarjoamien arvosteluiden koostuessa t\u00e4t\u00e4 kirjoittaessa genreoutouksien ohella sellaisista nimikkeist\u00e4 kuten Fire Birds<\/em>, Jackass Forever<\/em> ja Top Gun: Maverick<\/em>. Onneksi mukaan on lis\u00e4tty my\u00f6s artikkelien arvioidut lukuajat, jotta hektist\u00e4 el\u00e4m\u00e4\u00e4ns\u00e4 kusi puntista roiskuten malttamattomana heiluva lukija saattaisi jopa klikata otsikkoa. Ehk\u00e4 kauhukoiran tiettyyn ik\u00e4\u00e4n tultuaan olisi parempi p\u00e4\u00e4st\u00e4 lep\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n sille ansaitulle el\u00e4kkeelle mennink\u00e4ispiipun ja viskilasin \u00e4\u00e4reen, kuin tulla haudatuksi Pet Semataryn<\/em> turpeeseen?

Onnea viel\u00e4 syyskuun seitsem\u00e4nnen syntt\u00e4risankarille, 82-vuotiaalle Dario Argentolle<\/strong> kuin my\u00f6s kepeit\u00e4 multia Jean-Luc Godardille<\/strong>, Henry Silvalle<\/strong>, Vesa-Matti Loirille<\/strong> ja kaikille muille, jotka eiv\u00e4t tulevaa pyh\u00e4inp\u00e4iv\u00e4\u00e4 ehtineet n\u00e4kem\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

KAUHUN RIIVAAMAT<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Pienen kauhukaupan katalogi on t\u00e4\u00e4ll\u00e4 taas. Aloittakaamme pahvilaatikoiden penkominen toukokuussa kaverini luona pit\u00e4m\u00e4ll\u00e4mme illalla startanneella ja y\u00f6n yli jatkuneella kauhumaratonilla \u2013 joka tosin katkesi ennen aikojaan illan is\u00e4nn\u00e4n alettua pilkkim\u00e4\u00e4n toiseksi viimeisen kuvan tienoilla ja kuorsattua kokonaan viimeisen yli.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Ehtoon ensimm\u00e4inen raina oli pitsan kanssa katseltu Kirottu salaisuus<\/em> (Humongous<\/em>, 1982), joka totta maar oli nimens\u00e4 veroinen. Kanadalainen puska-slasher alkoi jollain vuosikymmenten taa sijoittuvalla fl\u00e4s\u00e4rill\u00e4, jossa poikayst\u00e4v\u00e4 raiskaa naisensa todella brutaalisti, vain tullakseen lopulta koirien riekaleiksi repim\u00e4ksi. Eksploitatiivisyydess\u00e4\u00e4n ihon alle menev\u00e4st\u00e4 niljakkuudesta siirryt\u00e4\u00e4n nykyp\u00e4iv\u00e4\u00e4n eli kasarille, jossa nuorisoporukka haaksirikkoutuu veneell\u00e4\u00e4n mets\u00e4iselle saarelle. Skutsista l\u00f6ytyy kartano, kartanolla on menneisyytens\u00e4 ja katsojalla tyls\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Niinh\u00e4n se siis on, ett\u00e4 shokkialku j\u00e4\u00e4 Kirotun salaisuuden ainoaksi voimakkaaksi kohtaukseksi. Loppuelokuva kun hortoillaan saaressa, n\u00e4ytell\u00e4\u00e4n rintamuksia ja aina v\u00e4list\u00e4 kuollaan ruudun ulkopuolella. Murhaaja n\u00e4hd\u00e4\u00e4n vasta lopussa, mihin saattaa olla syyn\u00e4 tappajan ep\u00e4onnistuminen ulkoisesti viel\u00e4 pahemmin, kuin Don’t Go in the Woodsin<\/em> vastaavan karhuntaljaspugen. Koska murhaaja on v\u00e4kisinmakaamisen uhrina syntynyt j\u00e4lkeenj\u00e4\u00e4nyt muotopuoli (mit\u00e4p\u00e4 muutakaan t\u00e4llaisesta v\u00e4kivallanteosta syntyy kuin kehitysvammaisia, jotka luonnollisesti ovat sit\u00e4 verenhimoisinta sakkia t\u00e4ss\u00e4 maailmassa), odottaisi t\u00e4m\u00e4n olevan edes jonkinlainen yliampuva hirvi\u00f6 Tobe Hooperin<\/strong> Kummitusjunan<\/em> tyyliin. Kyseisen m\u00f6ykyn maskeeraus on kuitenkin suoritettu todenn\u00e4k\u00f6isesti k\u00e4nnin siin\u00e4 vaiheessa, jolloin olisi paljon mukavampi vain jumittaa perseell\u00e4\u00e4n paskaa jauhaen ja lis\u00e4\u00e4 m\u00f6lyvett\u00e4 kitaansa kaataen. Kun veritehosteillakaan ei m\u00e4ss\u00e4ill\u00e4, on leffa yht\u00e4 pahaa ajan hukkaan heitt\u00e4mist\u00e4 kuin edell\u00e4 kuvattu toiminta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Ensimm\u00e4inen Uudessa-Seelannissa (pitk\u00e4lti australialaisten toimesta) kuvattu kauhuleffa Outoa k\u00e4yt\u00f6st\u00e4<\/em> (1981) oli hieman parempi, joskin kaukana siit\u00e4 iskevyydest\u00e4, mit\u00e4 ozploitaatiolta olisi ollut lupa odottaa. Yhdysvaltoihin sijoitettu (ilmeisesti aucklandilaiset maisemat muistuttivat tarpeeksi Jenkkil\u00e4\u00e4) p\u00e4tk\u00e4 kertoo teineist\u00e4, joita muutetaan hullun tiedemiehen toimesta massamurhaajiksi \u2013 my\u00f6hemminh\u00e4n kuuluisan ja Suomenkin hallituksen nielem\u00e4n salaliittoteorian mukaan samaa yritti my\u00f6s v\u00e4kivaltaviihdeteollisuus, mutta laihemmin tuloksin. Liian pitk\u00e4 kesto riivaa filmi\u00e4, vaikka muutamat puukotukset ovatkin onnistuneita. Lopputulos on pitk\u00e4lti pannukakku, joka voisi maistua paremmalta, mik\u00e4li olisi tarjottu nykyist\u00e4 huomattavasti runsaamman mansikkahillosatsin kera.<\/p>\n\n\n\n

Zombeavers<\/em> (2014) oli y\u00f6n pakollinen hetki pelata kruunaa tai klaavaa panoksilla “ilmainen shotti tai naaman ty\u00f6nt\u00e4minen t\u00e4ytettyyn pottaan”. Onneksi t\u00e4ll\u00e4 kertaa onnetar suosi rohkeaa, joskin hyv\u00e4n rommin sijaan pikemminkin intialaisella pontikalla. Zombimajavista kertova moderni kauhuelokuva kun ei jo ingressilt\u00e4\u00e4n kuulosta kovinkaan lupaavalta, etenk\u00e4\u00e4n jos juliste hehkuttaa sen olevan American Pien<\/em>, Cabin Feverin<\/em> ja The Ringin<\/em> tuottajilta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Ylip\u00f6hk\u00f6ss\u00e4 leffassa teinit p\u00e4\u00e4tyv\u00e4t Creepshow 2<\/em>:n lautan kautta El\u00e4vienkuolleiden y\u00f6n<\/em> m\u00f6kkiin ydinmyrkyn mutatoimien tappajamajavien piiritt\u00e4miksi. Murhanhimoisilla elukoilla on syljess\u00e4\u00e4n my\u00f6s ripaus lykantropiatroppia, joka saa typerimmiss\u00e4 kohtauksissa puremaa ottaneet muuttumaan valtaviksi… ihmismajaviksi.

Henkisess\u00e4 kehityksess\u00e4 j\u00e4lkeenj\u00e4\u00e4neen filmin voimavaroja ovat CGI:n korvaavat majavanuket, poskessa olevasta kielest\u00e4 huolimatta sopivan “vakavahenkinen” meininki (toisin kuin vaikka jollain Crabs!<\/em>lla, Zombeaversilla ei ole tarpeenaan joka toinen sekunti muistuttaa katsojaa mongoloidihuumorilla siit\u00e4, ett\u00e4 haa haa haa, nyt nauretaan) ja tarinan sulava eteneminen, joka piristi kahden tyls\u00e4\u00e4kin tylsemmin edenneen rainan j\u00e4lkeen kuin pussillinen leivinjauhetta. Mist\u00e4\u00e4n hyv\u00e4st\u00e4 leffasta on silti haastavaa puhua, enk\u00e4 suoraan sanoen l\u00e4htisi suosittelemaan t\u00e4t\u00e4 muutoin kuin vastaavassa tilanteessa porukalla nautitun kauhuleffamaratonin osana ja kera muutaman olusen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Argentiinassa ja Briteiss\u00e4 X-ratedettua, Suomessa kokonaan kielletty\u00e4 ja USA:ssa PG-merkinn\u00e4n saanutta The Deathmasteria<\/em> (1972) tehtiin nimell\u00e4 Guru Vampire<\/em> ja se yhdist\u00e4\u00e4 jonkinlaisen mansonhenkisen kultin ja vampirismin. Kreivi Yorgana muistettavan Robert Quarryn<\/em> johtama Khorda pit\u00e4\u00e4 psykedeelisess\u00e4 elokuvassa jonkinlaista verenimij\u00e4kommuunia linnassa Yhdysvaltain syrj\u00e4seudulla, joutuen napit vastakkain parin kohtalokseen k\u00e4yv\u00e4n nuoren aikuisen kanssa. Meininki kiehtoo riitt\u00e4miin ja tunnelma on pitk\u00e4lti samaa luokkaa Yorga<\/em>-elokuvien kanssa, hippiaspektin tuodessa omituiseen sotkuun oman hauskan mausteensa. Ei mit\u00e4\u00e4n suurta ja merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4, mutta ehdottomasti silti hauskaa ja h\u00e4mment\u00e4v\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Y\u00f6n viimeiseksi elokuvaksi j\u00e4i H.P. Lovecraftin<\/strong> nimell\u00e4 myyty Veren kirous<\/em> (aka Bleeders<\/em> aka Hemoglobin<\/em>), vuoden 1997 aikainen kauhup\u00e4tk\u00e4 Kanadasta. Mukiinmenev\u00e4ss\u00e4 teoksessa majakkasaarta terrorisoivat maan alla kallionkoloissa asuvat, valolle allergiset ep\u00e4muodostuneet hirvi\u00f6t, jotka lopulta vy\u00f6ryv\u00e4t piiloistaan vaatimaan el\u00e4m\u00e4nnestett\u00e4 kuin parhaatkin Veripalvelun varainker\u00e4\u00e4j\u00e4t. Rutger Hauer<\/strong> toikkaroi sivuosassa ja leffassa on my\u00f6s yksi mieleen j\u00e4\u00e4vimmist\u00e4 seksikohtauksista t\u00e4n\u00e4 kes\u00e4n\u00e4, mik\u00e4 saattaa kuulostaa surulliselta. Hieman The Descentia<\/em> muistuttavaa leffaa on muuten n\u00e4ytetty Ameriikan ihmemaan televisiossa nimell\u00e4 The Descendant<\/em>.<\/p>\n\n\n\n

Vaikka nouseva aurinko jo pyyhkisi s\u00e4teill\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4tt\u00f6m\u00e4n hirvi\u00f6n harmittomana makaavaa torsoa, kuuluu painajaisen jatkua siin\u00e4 miss\u00e4 inin\u00e4 tinnituksest\u00e4 k\u00e4rsiv\u00e4n korvien v\u00e4liss\u00e4. Kauhu kiert\u00e4\u00e4kin kryptanhoitajanne n\u00e4ytt\u00f6p\u00e4\u00e4tteill\u00e4, tv-ruuduilla ja valkokankailla l\u00e4pi vuoden, joten jatkakaamme siis matkaamme kohti kaukana edess\u00e4 siint\u00e4v\u00e4\u00e4 tunnelin p\u00e4\u00e4t\u00e4 ja siell\u00e4 lepattaen loimuavia helvetin liekkej\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Itkev\u00e4n naisen legendan elokuvasovitukset ovat kiehtoneet aiheesta n\u00e4kem\u00e4ni patasurkean Conjuring<\/em>-universumin esityksen j\u00e4lkeen sill\u00e4, ett\u00e4 n\u00e4ist\u00e4 asetelmistahan voisi saada paljonkin aikaiseksi. N\u00e4in ollen odotukset vuoden 1933 meksikolaista filmatisointia The Crying Woman<\/em> (La Llorona<\/em>) kohtaan olivat korkeat, joskin \u00e4\u00e4ni p\u00e4\u00e4ss\u00e4 my\u00f6s samalla varoitti, etteip\u00e4 kovinkaan suuri osa tuon aikakauden kauhuelokuvasta todellakaan ole laadultaan mit\u00e4\u00e4n Nosferatua<\/em> tai Vampyria<\/em>.

Eip\u00e4 ole Ramon Peonin<\/strong> elokuvakaan. Reilun tunnin mitassaan pitk\u00e4lt\u00e4 marssilta Maon<\/strong> kantotuolia roudaten tuntunut elokuva ei tavoita yht\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n lapsensa murhanneen \u00e4idin aaveesta kertovan kansantarun hyyt\u00e4vyydest\u00e4. Lupaavalta vaikuttavan, moderniin Meksikoon sijoittuvan alun j\u00e4lkeen siirryt\u00e4\u00e4n vuosisatojen taakse kummitusjutun alkul\u00e4hteille ja n\u00e4hd\u00e4\u00e4n jos mit\u00e4 kaksintaistelua sun muuta sankarit sukkahousuissa -pukudraamaa, joka kiinnostaa suurin piirtein saman verran, kuin valtaosa John Fordin<\/strong> tuotannosta. Lopulta aaveen poistuminen naisen kehosta palauttaa j\u00e4lleen uskon siihen, ett\u00e4 ehk\u00e4 j\u00e4ljelle j\u00e4\u00e4v\u00e4t minuutit lunastaisivat pitk\u00e4n odotuksen, mutta ei. Suurimman osan leffaa kest\u00e4neen takauman p\u00e4\u00e4tytty\u00e4 ja j\u00e4lleen nykyaikaan palattaessa synk\u00e4lle sukukiroukselle l\u00f6ytyy lopulta Scooby Doo<\/em> -tyylinen looginen selitys ja se siit\u00e4. Mit\u00e4\u00e4n varsinaista kauhua La lloronan vanhainkotiversiosta ei ole l\u00f6ydett\u00e4viss\u00e4, tokkopa se edes ilmestymisaikanaan on ollut kummoinenkaan j\u00e4nn\u00e4ri.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Berserker<\/em> on onneksi typerimpi\u00e4 slashereita, mit\u00e4 eteeni on tullut. Pari vanhaa pierua katoaa Utahin er\u00e4maassa sijaitsevalla leirint\u00e4alueella, jonne kuuma nuoriso on suuntamassa retkeilem\u00e4\u00e4n. Nuotion kummitustarinat saavat uusia tuulia, kun aluetta terrorisoiva muinainen viikinkisoturi alkaa harventaa rivej\u00e4. P\u00f6ll\u00e4mystytt\u00e4v\u00e4n j\u00e4rjett\u00f6m\u00e4ss\u00e4 leffassa m\u00f6llit kiert\u00e4v\u00e4t keh\u00e4\u00e4 mets\u00e4ss\u00e4 ja berserkkikohtauksen kourissa raivoava tappaja ottaa er\u00e4\u00e4 karhun kanssa. Murhamiehen puvustuskin saa nauramaan. K\u00e4sitt\u00e4m\u00e4tt\u00f6myytens\u00e4 vuoksi oikeastaan aika hyvin toimiva pikku paholainen, joka j\u00e4tti j\u00e4lkeens\u00e4 hyv\u00e4n mielen. Olenko ainoa, jolle juliste tuo mieleen Pink Floyd: The Wallin<\/em> mainostaiteen?<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Irvi\u00f6t<\/em> (Grotesque<\/em>, 1988) osoittautui vastapainoksi elokuvalliseksi istumiseksi muurahaispes\u00e4\u00e4n. Linda Blairin<\/strong> uran heikoimpiin hetkiin ylt\u00e4v\u00e4ss\u00e4 tekeleess\u00e4 punkkarit hy\u00f6kk\u00e4\u00e4v\u00e4t korven keskell\u00e4 olevaan taloon, tappavat sen is\u00e4nt\u00e4v\u00e4ke\u00e4 ja lopulta aiheuttavat kellarissa (miss\u00e4p\u00e4 muuallakaan) asuvan ep\u00e4muodostuneen pojan kuoleman. Erikoistehostemiehen hommia tekev\u00e4 isukki p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 kostaa ja siit\u00e4 seuraakin twisti\u00e4 \u2013 ja t\u00e4t\u00e4 puolestaan viel\u00e4kin ratkiriemukkaampi twisti twistiss\u00e4, jossa kaikki paljastuukin katselemaksemme elokuvaksi, jota ihmissusi ja Frankensteinin hirvi\u00f6, hi hi hi, konehuoneesta k\u00e4sin meille py\u00f6rittiv\u00e4t. Ota siit\u00e4 oppia, Christopher Nolan<\/strong>. Koti-invaasiokauhusta omituisen scifin kautta komediaksi etenev\u00e4ss\u00e4 rainassa ei ole mit\u00e4\u00e4n tolkkua ja sen katsominen k\u00e4y ty\u00f6st\u00e4 vailla palkkaa. Suosittelen v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4\u00e4n kuin koronan sadatta aaltoa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Luis Ospinan<\/strong> kolumbialaisessa Pura Sangressa<\/em> (1982) sen sijaan on juoni ja jopa yhteiskunnallinen teema. Mies pit\u00e4\u00e4 s\u00e4ngyss\u00e4 makaavaa rikasta is\u00e4\u00e4ns\u00e4 hengiss\u00e4 verell\u00e4, jota h\u00e4nen k\u00e4tyrins\u00e4 hankkivat kaappaamistaan pojista, jotka monesti raiskausmurhaavat pakolliseksi m\u00e4\u00e4r\u00e4tyn luovutuksen yhteydess\u00e4. Heikoimmassa asemassa ovat k\u00f6yhien korttelien asukkaat, joita tipahtelee kuin torakoita pohatan elossa pit\u00e4miseksi. Karujen aiheiden lis\u00e4ksi elokuvan k\u00e4sitys pahan saamasta palkasta on melko nihilistinen: murhasarjan j\u00e4rjest\u00e4neen p\u00e4\u00e4h\u00e4ns\u00e4 ampuma luoti tekee t\u00e4st\u00e4 lopulta sympatiat ker\u00e4\u00e4v\u00e4n py\u00f6r\u00e4tuolivihanneksen. Verity\u00f6t toteuttanut kuolemanpartio puolestaan siirtyy viett\u00e4m\u00e4\u00e4n lokoisaa el\u00e4m\u00e4\u00e4 hiekkarannalle paistetun kanan ja bissen kera suurimpana huolenaan n\u00e4iden suonia himoitsevat moskiitot. Suositeltavaa katsomista ja kiinnostava etel\u00e4amerikkalainen etappi matkalla maailmanelokuvan aluskasvillisuuteen.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Suomenkielisill\u00e4 nimill\u00e4 Ihmiskalastaja<\/em> ja Veriloma h\u00e4m\u00e4h\u00e4kkij\u00e4rvell\u00e4<\/em> muistettu Blood Hook<\/em> (1986), pikkubudjetilla tehty ja my\u00f6hemmin Troman levitt\u00e4m\u00e4 slasher-komedia on t\u00f6rky\u00e4, mutta hitaammista hetkist\u00e4\u00e4n huolimatta hauskaa sellaista. T\u00e4ll\u00e4 kertaa salaper\u00e4isen murhaajan aseena on valtava ongenkoukku, jota h\u00e4n nakkelee kohti uhrejaan, jotka sitten virvel\u00f6i karjumisen saattelemana j\u00e4rveen. Sivujuonessa samaisella l\u00e4t\u00e4k\u00f6ll\u00e4 j\u00e4rjestet\u00e4\u00e4n my\u00f6s kalastuskilpailut, joiden vakavamielisyys ja niiden puitteissa esiintyv\u00e4 vilppi ansaitsevat parit naurut. Ei t\u00e4ss\u00e4 paljoa tolkkua ole, mutta aurinkoa ja kes\u00e4isen vihre\u00e4\u00e4 luontoa tarjoavana silti hyv\u00e4\u00e4 katseltavaa m\u00f6kki-illoille h\u00e4m\u00e4r\u00e4n laskeutumisen ja hyttysten saapumisen hetkille.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Australian ensimm\u00e4inen vakavalla naamalla tehty vampyyrielokuva Verenjano<\/em> (Thirst, <\/em>1979) on ihan kelpo pikku pitk\u00e4hammasp\u00e4tk\u00e4, jossa plasmaa janoava kultti alkaa aivopest\u00e4 Elizabeth Bathoryn<\/strong> j\u00e4lkel\u00e4ist\u00e4 yhdeksi heist\u00e4. T\u00e4m\u00e4 tapahtuu mm. asentamalla friidun kylpp\u00e4riin verisuihkun ja piilottamalla hurmetta t\u00e4lle tarjotun safkan sekaan. Mist\u00e4\u00e4n kovin j\u00e4nnitt\u00e4v\u00e4st\u00e4 filmist\u00e4 ei ole kyse, mutta kohtaus jossa nainen kurkkii riitin tiimellyksess\u00e4 punaisella m\u00e4ss\u00e4ilev\u00e4\u00e4 vanhaa mummoa on hyyt\u00e4v\u00e4hk\u00f6sti ohjattu. Ozploitaatio-leffa olisi kaivannut hieman yliampuvampaa v\u00e4kivaltaa erottuakseen genrens\u00e4 joukosta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Freddie Francisin Mel Brooksin<\/strong> tuotantoyhti\u00f6lle ohjaaja kauhudraama Tohtori ja paholaiset<\/em> (The Doctor and the Devils<\/em>, 1985) laittelee <\/strong>Elefanttimiehen<\/em> jalanj\u00e4ljiss\u00e4 katsojan kiertoajelulle taitavasti lavastettuun viktoriaaniseen Lontooseen. Timothy Dalton<\/strong> n\u00e4yttelee tiedemiest\u00e4, jonka posse hankkii t\u00e4lle mahdollisimman tuoreita ruumiita l\u00e4\u00e4ketieteellisi\u00e4 kokeita varten. Lopulta tarpeeksi l\u00e4mpim\u00e4t kalmat toki loppuvat, joten metodiksi vaihtuu murha. Robert Wisen<\/strong> parhaan elokuvan Ruumiinsieppaajien<\/em> j\u00e4ljiss\u00e4 menn\u00e4\u00e4n siis t\u00e4sm\u00e4llisesti. Vaikka epookkimilj\u00f6\u00f6 ja -puvustus ovat ensiluokkaisia ja murhat sek\u00e4 naisten kohtelu ajoittain kategoriaa vastenmielinen, tuntuu leffa itsess\u00e4\u00e4n j\u00e4\u00e4v\u00e4n hieman puolitiehen, koska ei osaa p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 olisiko sunnuntai-iltap\u00e4iv\u00e4n pukudraamaa vaiko puhtaampaa kauhua.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Uhka avaruudesta<\/em> (1986) ei todellakaan ole niin hulvaton pl\u00e4j\u00e4ys, kuin mit\u00e4 alkuper\u00e4inen nimi Alien Predator<\/em> voisi antaa ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4. Kaksi paukap\u00e4\u00e4j\u00e4b\u00e4\u00e4 kruisailee Espanjan rajaseuduilla yst\u00e4v\u00e4tt\u00e4rens\u00e4 kanssa, johon he molemmat ovat ihastuneet ja jonka tuovat julki mit\u00e4 limaisimmalla k\u00e4yt\u00f6ksell\u00e4. Arvattavaksi j\u00e4\u00e4, miksi nainen ylip\u00e4\u00e4ns\u00e4 haluaa hengata n\u00e4iden t\u00e4ysin karismaatittomien ja k\u00e4yt\u00f6kselt\u00e4\u00e4n teini-ik\u00e4ist\u00e4 koiraa muistuttavien idioottien kanssa, mutta ehk\u00e4 asia selittyy salaviisaudella, suurilla syd\u00e4mill\u00e4 ja 1980-luvulla. Joka ett\u00e4 porukka paukkaa syrj\u00e4iseen pikkukaupunkiin, jossa mit\u00e4 ilmeisemmin vaikuttaa jokin verenhimoinen, avaruuden muukalaisiin liittyv\u00e4: voihan sen p\u00e4\u00e4tell\u00e4 jo paikallisen ravintolan tarjoilijan omituisesta k\u00e4yt\u00f6ksest\u00e4 tai puodin ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isest\u00e4 s\u00e4ilyket\u00f6lkkivalikoimasta.

Uhka avaruudesta on todellista piinaa, nimitt\u00e4in kliseisyytens\u00e4 ja tylsyytens\u00e4 vuoksi. Jonkinlaista Alien<\/em>-rip-offausta on ilmassa m\u00f6rk\u00f6jen tunkiessa esiin uhriensa lihasta, mink\u00e4 ohella toisesta maailmasta tulleiden pirujen valtaan joutuneet ihmiset l\u00f6ytyv\u00e4t aika monesta jo n\u00e4hdyst\u00e4 leffasta, Don Siegelin<\/strong> Varastetuista ihmisist\u00e4<\/em> l\u00e4htien. Hahmot ovat, kuten jo mainittua, hyvin rasittavia, eiv\u00e4tk\u00e4 n\u00e4iden kohtalot liikuta sen enemp\u00e4\u00e4 kuin Finnair suomalaisia Pohjois-Koreaan. Splatter oli ainakin suomikasetissa v\u00e4h\u00e4ss\u00e4, mutta jotakin hyv\u00e4\u00e4 saadaan aikaiseksi muutamalla gore-tehosteella, joista hauskimmaksi j\u00e4\u00e4 ruokap\u00f6yd\u00e4ss\u00e4 onnellisina nauravaa ydinperhett\u00e4 esitt\u00e4v\u00e4n mainoksen p\u00e4\u00e4lle roiskahtavat avaruuslimat. My\u00f6s nuket ovat somia.

Tyls\u00e4\u00e4 sontaa, jonka katsomiselle on vaikea l\u00f6yt\u00e4\u00e4 sopivaa aikaa ja paikkaa. Nimi jaksaa naurattaa samaan ennakoivaan tapaan, kuin Bruno Mattein<\/strong> ennen James Cameronia<\/strong> ohjaaman Terminator II<\/em>:n tapauksessa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Kuvittelin Screamista<\/em> ja sen j\u00e4ljittelij\u00f6ist\u00e4 inspiraationsa julisteeseensa hakeneen Midsommer – kauhujen juhannuksen<\/em> (2003) tuon kuvituksen perusteella tarjoilevan tanskalaista slasheria, mutta kamelianaiset se mit\u00e4\u00e4n murhaleikki\u00e4 sitten kuitenkaan ollut. Tanskalaisnuoriso (mikseiv\u00e4t koskaan el\u00e4kel\u00e4iset?) matkustaa viett\u00e4m\u00e4\u00e4n juhannustaan Ruotsiin, haukkuu paikallista olutta ja ui j\u00e4rvess\u00e4 vaatteet p\u00e4\u00e4ll\u00e4, kunnes luurangot alkavat kolista komeroissa ja muutaman hahmon synke\u00e4t salaisuudet tuoda ruudulle kummituksia. Spiritisti-istunnossa on hieman j\u00e4nnitett\u00e4 mukana, mutta muutoin Midsommer ei juuri t\u00e4yt\u00e4 kauhun m\u00e4\u00e4ritteit\u00e4, ollen pikemminkin ihmissuhteisiin keskittyv\u00e4\u00e4, trillerill\u00e4 maustettua draamaa. Suomeksi sanottuna juuri mit\u00e4\u00e4n ei siis tapahdu, eik\u00e4 ylimielisten hahmojen olemassa ololle oikein l\u00f6yd\u00e4 muutakaan syyt\u00e4, kuin n\u00e4iden toteutumatta j\u00e4\u00e4nyt teurastaminen kasvottoman tappajan toimesta. T\u00e4llaisenaan filmi ei tunnu edes alkavan ennen kuin se jo loppuu. Olihan t\u00e4ss\u00e4 kait tissit, jos sen pit\u00e4isi jota kuta lohduttaa?<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

The VelociPastorin<\/em> (2018) tapauksessa mik\u00e4\u00e4n ei sitten en\u00e4\u00e4 onnistu lohduttamaan. Jokainen meist\u00e4 varmasti on jo i\u00e4t ja ajat tuntenut punahehkuista antipatiaa Tarantinon<\/strong> ja Rodriguezin<\/strong> Grindhousen<\/em> tunkiolle ampumansa kusikaaren j\u00e4lkeen kasasta pulpahtaneita feikkitrailereita kohtaan, joista ilmeisesti Macheten<\/em> innoittamana alettiin lopulta v\u00e4s\u00e4t\u00e4 my\u00f6s t\u00e4yspitki\u00e4 elokuvia, oli aineksia sitten edes siihen v\u00e4h\u00e4\u00e4n tai ei. Hieman k\u00e4rjist\u00e4en voisi sanoa, ett\u00e4 ainakin silloin joskus junnumpana toiminutta Danny Trejon<\/strong> viidakkoveitsen heiluttelua lukuun ottamatta parhaassa tapauksessa n\u00e4m\u00e4 laventelut ovat olleet Hobo with a Shotgunin<\/em> kaltaista v\u00e4ltt\u00e4vyytt\u00e4, pahimmillaan taas suoraa puolen t\u00e4hden arvoista roskaa. Toki joku voisi tokaista kaiken siis olevan niin kuin pit\u00e4\u00e4kin, sill\u00e4 olisihan monen oikeankin eksploitaatioelokuvan tapauksessa pelk\u00e4n mainosvideon parhaiden palojen katsominen antanut lopputuloksesta huomattavasti itse leffaa positiivisemman kuvan. T\u00e4m\u00e4 ei silti poista sit\u00e4, ettei n\u00e4iden ehk\u00e4 pariminuuttisina nippa nappa toimivien vitsien v\u00e4\u00e4nt\u00e4minen yli tunnin mittaisiksi osoita enemp\u00e4\u00e4 kuin vakavia harhaluuloja omista kyvyist\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

The VelociPastorissa pappi muuttuilee dinosaurukseksi, mik\u00e4 tarkoittaa sit\u00e4 ett\u00e4 n\u00e4yttelij\u00e4 juoksentelee parissa kohtauksessa paperimassasta ilman mink\u00e4\u00e4nlaista yrityst\u00e4k\u00e4\u00e4n tehdyss\u00e4 raptoripuvussa. Kirkonmies luonnollisesti my\u00f6s tappelee n\u00e4iden p\u00f6k\u00e4leiden vakiomuotina olevia ninjoja vastaan ihan vain siksi, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 nyt vain on kohdeyleis\u00f6n mielest\u00e4 sairaan siisti\u00e4, very cool. Vain viiden vartin mittainen elokuva on laahaava ja hauskan sijaan vituttava, eik\u00e4 sen amat\u00f6\u00f6rim\u00e4isyytt\u00e4 jaksa antaa anteeksi pitk\u00e4lti siksi, ett\u00e4 ilottelun sijaan kokonaisuudesta haisee pelkk\u00e4 rahastus. Muutenkin on kyseenalaista, kannattaako t\u00e4llaisia juttuja ylip\u00e4\u00e4ns\u00e4 v\u00e4kisin tuoda oikean yleis\u00f6n eteen, vai olisiko moiset harrasteet ehk\u00e4 parempi s\u00e4ilytt\u00e4\u00e4 sin\u00e4 kaveriporukan keskeisen\u00e4 illanistujaisissa esiin kaivettavana pilana, jolloin niit\u00e4 ei olisi tarvetta lyt\u00e4t\u00e4 ulkopuolisen toimesta siihen samaan maanrakoon, joka johtaa aina helvetin eteisportaille asti?<\/p>\n\n\n\n

Tuliko tuossa pari kappaletta sitten muuten joku maininneeksi Screamin? Itsell\u00e4ni on ollut halki el\u00e4m\u00e4ni jonkinlainen erityissuhde ks. sarjaan, sill\u00e4 sen kolmas osa oli ensimm\u00e4inen t\u00e4ysverinen kauhuelokuva jonka n\u00e4in, salaa partioleirill\u00e4 tottahan toki. Vaikka my\u00f6hemm\u00e4ll\u00e4 i\u00e4ll\u00e4 nuo leffat ovat kaikesta nostalgiasta huolimatta vain huonontuneet, koen yh\u00e4 hyvi\u00e4 fiiliksi\u00e4 aavenaamaisen murhaajan kostyymista ja kevin Williamsonin slasher-kliseille veistelevist\u00e4 k\u00e4sikirjoitusten jipoista. Parodian v\u00e4\u00e4nt\u00e4minen aina vain uusista jatko-osista ei tietenk\u00e4\u00e4n jaksa kest\u00e4\u00e4 loputtomiin ja viides osa, joka on itseironisesti nimetty ihan vain Screamiksi<\/em> (2022) on jo todella v\u00e4synyt yritys, eritoten ilman kapteeniaan Wes Cravenia<\/strong>.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

En ehtinyt aikomuksistani huolimatta katsastaa Screamia teatterissa, mutta eip\u00e4 tuolla n\u00e4yt\u00e4 olleen v\u00e4li\u00e4, j\u00e4iv\u00e4tp\u00e4 vain Hollywoodin pamppujen verirahat saamatta. Maan keskipisteeseen porattu tarina on sit\u00e4 samaa torstain hernesoppaa, mit\u00e4 odottaa voi. Ghostface on palannut, Woodsporon kakaroita paloitellaan ja sarjan alusta saakka hengiss\u00e4 selvinneet naamat kurvaavat hekin paikalle ihan siksi, ett\u00e4 fanien nostalgiankiima saadaan tyydytetty\u00e4. Konseptin tunteva arvaa tapahtumat, uhrit (my\u00f6s ne “ep\u00e4todenn\u00e4k\u00f6isimm\u00e4t”) ja murhaajat nopeasti eik\u00e4 lopulta elokuvassa olekaan paljoa muuta j\u00e4nn\u00e4\u00e4 kuin sen lottoaminen, kest\u00e4v\u00e4tk\u00f6 ik\u00e4\u00e4ntyneiden n\u00e4yttelij\u00f6iden naamankiristyssiteet lopputeksteihin saakka.<\/p>\n\n\n\n

Vaikka Scream on tarpeeton, vailla kekseli\u00e4isyytt\u00e4 ja yll\u00e4tykset\u00f6n jakso yksiosaiseksi tarkoitettuun sarjaan, erottuu se mainstreamista jenkkil\u00e4isest\u00e4 nykykauhusta kuitenkin sill\u00e4, ettei sen katsominen ole paria rasittavaa hahmoa (erityisesti kauhuleffafriikin punaisen pipon soisi katoavan kesken hirvestyskauteen ajoitetun mets\u00e4lenkin) lukuun ottamatta samaa tuskaa, kuin rapujuhlien saksekkaimmilla osanottajilla. Reiluinta olisi viimeist\u00e4\u00e4n nyt panna ne puukot tuppiin, mutta koska t\u00e4m\u00e4h\u00e4n on dollarivirtain maassa yht\u00e4 mahdoton ajatus kuin solisalidemokratia, kertoo IMDb Isoon Omenaan sijoittuvan kuudennen osan olevan jo tulemaan p\u00e4in.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Teknisesti huonoja kauhuelokuvia janoavan kannattaa puolestaan tutustua tarkemmin Greydon Clarkin<\/strong> (Ilman varoitusta<\/em>, Skinheads – Vallankumouksen sotilaat<\/em>, Videohullut<\/em>…) oksentamaan Paholaisen huutosakkiin<\/em> (1977), kuvaukseen ajelulle l\u00e4htev\u00e4st\u00e4 cheerleader-joukosta, joka eksyy keskelle saatananpalvojien rituaaleja ja kohtaa itsens\u00e4 Vanhan Pukinsarven. Jos t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 pit\u00e4isi vet\u00e4ist\u00e4 tonttuhatusta yksi raina esimerkiksi huonoimmasta n\u00e4yttelemisest\u00e4 mit\u00e4 mieleen tulee, k\u00e4\u00e4ntyisi katse hyvinkin nopeasti kohti Clarkin kannatusjoukkoa. Auttamattoman ala-arvoisten suoritusten lis\u00e4ksi leffa huvittaa my\u00f6s absurdeilla kohtauksillaan (opettajatar ei esimerkiksi uskalla pudottautua noin metrin matkaa maahan, vaikka r\u00e4yst\u00e4\u00e4st\u00e4 roikkumaan j\u00e4\u00e4minen merkitsee takuuvarmaa kiinnij\u00e4\u00e4mist\u00e4 pahantahtoisille vihtahousun palvelijoille) ja p\u00f6yristytt\u00e4v\u00e4n misogynistisella dialogillaan, er\u00e4\u00e4n pahiksen raivotessa liki alvariinsa nuotilla: “Turpa kiinni helvetin nainen!”<\/em> Tehosteet ovat sit\u00e4 tasoa mit\u00e4 niiden ep\u00e4ileekin olevan ja lopputulos rehellinen ollakseni l\u00e4hell\u00e4 katselukelvotonta, vaikka kalkkunamaisuus tarjoaa kyll\u00e4 sen p\u00e4\u00e4lle ymm\u00e4rt\u00e4v\u00e4lle parit hetkens\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

1980-luvun haamurainoja miettiess\u00e4\u00e4n ei ihan \u00e4kkiselt\u00e4\u00e4n saa p\u00e4\u00e4h\u00e4ns\u00e4 kovinkaan kummoisia onnistumisia. Hamburger Hillist\u00e4<\/em> ja Raa’asta keikasta<\/em> tutun John Irvinin<\/strong> (ei pid\u00e4 sekoittaa siihen kirjailijaan) Kummitusjuttu<\/em> (Ghost Story<\/em>, 1981) ei sek\u00e4\u00e4n n\u00e4e syyt\u00e4 rikkoa t\u00e4t\u00e4 traditiota, vaan on l\u00e4peens\u00e4 juosten pissitty tuotanto. Fabujen kerho ker\u00e4\u00e4ntyy kertomaan toisilleen aavetarinoita, poju hypp\u00e4\u00e4 puheliaaksi osoittautuvan kuolleen naisen s\u00e4ngyst\u00e4\u00e4n l\u00f6ydetty\u00e4\u00e4n pilvenpiirt\u00e4j\u00e4n ikkunasta ja t\u00e4m\u00e4n veli matkaa is\u00e4ns\u00e4 maille vain rakastuakseen pahaenteiseen naiseen, jonka yll\u00e4 lepattava salaisuus lopulta yhdistyy kuvaelman muihin tapahtumiin. Huonosti rytmitetyss\u00e4, kirjoitetussa ja ohjatussa j\u00e4nn\u00e4riss\u00e4 ei ole kauhua piirun vertaa, vaikka mahdollisuuksia t\u00e4h\u00e4n olisi uuden tuttavan ymp\u00e4rilt\u00e4 hiljalleen auki keriytyv\u00e4n k\u00e4\u00e4rinliinan ja lopussa n\u00e4ht\u00e4v\u00e4n, iholle saakka tulevan kalman suhteen ollut. Ei muille kuin intohimoisimmille asian harrastajille ja Fred Astairen<\/strong> ihailijakunnalle.<\/p>\n\n\n\n

Larry Cohenin<\/strong> Ambulanssi – tappava apu<\/em> (1990) on sekin kauhua enemm\u00e4n komedialla ja toiminnalla h\u00f6ystetty trilleri ja Cohenin yleisen tuotannon tapaan kohtuullisesti sen yhden kerran huvittava kuvatus. New Yorkissa py\u00f6rii hengenvaaraa asiakkaalleen ennustava sairasauto, joka kiid\u00e4tt\u00e4\u00e4 potilaansa suoraan mielipuolen tiedemiehen koekaniineiksi. Leffa on tehty sopivan rennolla ja rempse\u00e4ll\u00e4 asenteella, vaikkei suoran l\u00e4p\u00e4n tasolle alennuta, ja erityisesti purkkaa jatkuvasti jauhavan James Earl Jonesin<\/strong> hahmon kuolema t\u00e4m\u00e4n leukojen liikkuessa viel\u00e4 auton alle rusikoituneena naurahduttaa vailla teeskentely\u00e4. <\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

MAKKARATEHTAAN UUDET TUULET<\/strong><\/p>\n\n\n\n

Olen tietoisesti v\u00e4ltellyt 2000-luvun hollywoodlaisia uudelleenfilmatisointeja vanhoista kauhuklassikoista suurin piirtein jostain parikymppisest\u00e4 l\u00e4htien, jolloin erehdyksiss\u00e4ni ostin Zack Snyderin<\/strong> Kuolleiden aamunkoiton<\/em> internetkirpparilta, sit\u00e4 ties miss\u00e4 mielenh\u00e4iri\u00f6ss\u00e4 er\u00e4\u00e4ksi toiseksi elokuvaksi kuviteltuani. Eip\u00e4 mit\u00e4\u00e4n, ajattelin, t\u00e4t\u00e4h\u00e4n n\u00e4emm\u00e4 on ihan kehuttu laajemminkin ja Tapani Maskulankin<\/strong> muistelin antaneen elokuvalle useamman kuin yhden t\u00e4hden. Paskaahan se sitten oli ja alkuper\u00e4isen Dawn of the Deadin<\/em> fanin silmin silkka sodanjulistus koko kauhuelokuvaa kohtaan. Kun ne harvat mahdollisuuden saaneet Suspiriat<\/em> ja Craziesit<\/em> ovat avoimesta mielest\u00e4 ja jopa positiivisista odotuksista huolimatta paljastuneet l\u00e4hinn\u00e4 tympeiksi, olen antanut re-make-helvetin kuplia kantensa alla aivan kaikessa rauhassa vailla sen alle kurkistelua.<\/p>\n\n\n\n

N\u00e4in se ihmismieli vaan muuttuu ja erityisesti kuluneen vuoden aikana olen ryhtynyt tsekkailemaan my\u00f6s n\u00e4it\u00e4 karttelemiani mielikuvituksen multihuipentumia, jollen muusta syyst\u00e4 niin puhtaasti omaa kauhuelokuvasivistyst\u00e4ni kartuttaakseni. Onhan t\u00e4m\u00e4 kusetusilmi\u00f6, jossa ideoiden puutteessa tehd\u00e4\u00e4n vanha, rupinen ja monesti s\u00e4rmik\u00e4s sek\u00e4 aikoinaan paheksuttu filmi uusiksi suuremmalla rahalla, liukuhihnalta ja vailla visiota kuitenkin ollut merkitt\u00e4v\u00e4ss\u00e4 roolissa yrityksess\u00e4 k\u00e4\u00e4nt\u00e4\u00e4 nykyteinien massit finanssipamppujen Bahaman tileille. Jos hommassa edes olisi sit\u00e4 tekemisen meininki\u00e4 kuten vaikkapa indonesialaisten tai italialaisten kopioiden tapauksessa (tai Carpenterin<\/strong> Thingiss\u00e4<\/em>, Cronenbergin<\/strong> K\u00e4rp\u00e4sess\u00e4<\/em> tai De Palman<\/strong> Scarface \u2013 arpinaamassa<\/em>), mutta mit\u00e4 turhia, kun oletusarvo kuitenkin tuntuu olevan se, ettei kohdeyleis\u00f6 katso vanhoja (eli viime vuosituhannella tehtyj\u00e4) elokuvia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Sam Raimin<\/strong> tai Bruce Campbellin<\/strong> nimi tuottajalistalla ei paina paljoa, mik\u00e4li on n\u00e4hnyt edes yhden jakson verran Ash vs. Evil Dead<\/em> -sarjaa. Uruguaylaisen, my\u00f6hemmin keskivertoa hieman siedett\u00e4v\u00e4mm\u00e4n Don’t Breathin<\/em> ohjanneen Fede Alvarezin<\/strong> esikoispitk\u00e4 Evil Dead<\/em> (2013) voisi olla sekin amerikkalaisen nykykauhun joukossa hieman katsottavampi, mik\u00e4li se olisi tehty re-maken sijaan itsen\u00e4iseksi teokseksi tai jos sen hahmokaarti ei olisi niin tuskallisen \u00e4rsytt\u00e4v\u00e4. Rasittavalla tavalla suoraviivaiseen Kauhun riivaamat<\/em> -video nastyyn syvemp\u00e4\u00e4 sis\u00e4lt\u00f6\u00e4 tuoda yritt\u00e4v\u00e4ss\u00e4 goreroskassa murehditaan ihmissuhteita ja huumeaddiktiota kuin saippuasarjassa, mik\u00e4 tuntuu ainoastaan huonosti p\u00e4\u00e4lle liimatulta kiiltokuvalta, kun hahmot todellisuudessa eiv\u00e4t siit\u00e4 sen persoonallisimmiksi muutu. Viel\u00e4 syvemm\u00e4lt\u00e4 ovat sek\u00e4 ikonisten kohtausten (kuten raiskaajapuu, kellariin lukittu demoni) vesitt\u00e4minen uusiksi vailla vimmaa ihan vain siksi ett\u00e4 ne ovat ikonisia ett\u00e4 yritykset ottaa vapauksia alkuper\u00e4isen elokuvan juonesta, joka sai itsess\u00e4ni, The Evil Deadin mahdollisesti rakkaimmaksi kauhuelokuvaksi kautta aikojen kokevassa henkil\u00f6ss\u00e4, aikaiseksi saman tunteen mit\u00e4 kristitty todenn\u00e4k\u00f6isesti kokisi, mik\u00e4li joku uutta k\u00e4\u00e4nn\u00f6st\u00e4 tehdess\u00e4\u00e4n hieman parantelisi Raamatun sis\u00e4lt\u00f6\u00e4.

Evil Dead ei silti ole sielt\u00e4 pahimmasta p\u00e4\u00e4st\u00e4 ja mik\u00e4li sen nimi olisi vaikkapa Demons from the Hell<\/em> tai Evil Dead 4<\/em>, ep\u00e4ilisin sen pelitt\u00e4v\u00e4n runsaan veripalttunsa, raa’an meininkins\u00e4 ja non-stopina etenev\u00e4n v\u00e4kivaltansa puolesta parin t\u00e4hden splatterina, jonka hyvinkin katsoisi huonosta k\u00e4sikirjoituksestaan huolimatta suuremmitta ongelmitta sen yhden kerran. Lapsellista tai ei, jotkut asiat ovat (ep\u00e4)pyhi\u00e4 eik\u00e4 niihin koskeminen saa aikaiseksi kuin ainoastaan \u00e4rsytyst\u00e4. Kuolleiden kirjan korvannut uhrien etsiminen maan povesta esiin pullistavalle veridemonille ja lopputekstien k\u00e4tk\u00f6iss\u00e4 lymyilev\u00e4 Campbellin v\u00e4kin\u00e4inen cameo tekev\u00e4t oikeutta ainoastaan syytettyjen penkill\u00e4 istumalla.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Pet Sematary <\/em>(2019) oli v\u00e4h\u00e4n samaa luokkaa, joskin sill\u00e4 erolla, ett\u00e4 vaikka Mary Lambertin <\/strong>originaali Uinu, uinu lemmikkini <\/em>(ai ett\u00e4 mik\u00e4 suomennos!) onkin ihan hauska filkka, kest\u00e4\u00e4 se uusia katselukertoja hyvin rajallisesti. Stephen Kingin<\/strong> (kirjaston kierr\u00e4tyksest\u00e4 viikonloppuna l\u00f6yt\u00e4m\u00e4ni) kirja nyt ainakin alkoi j\u00e4lleen kiinnostaa, sill\u00e4 mets\u00e4n siimeksess\u00e4 olevasta happamasta intiaanien hautausmaasta elossa palaavat kuolleet ovat lopulta sen verran hyyt\u00e4v\u00e4 aihe, ett\u00e4 kylm\u00e4t v\u00e4reet kulkivat uusintaversion aikana parikin kertaa selk\u00e4piit\u00e4ni pitkin, l\u00e4hinn\u00e4 is\u00e4n nukkuessa kuolleen tytt\u00e4rens\u00e4 vieress\u00e4. Teemat ovat muutoinkin kiinnostavia, k\u00e4sitelless\u00e4\u00e4n kuoleman hyv\u00e4ksymist\u00e4, menetyksen tuskaa ja hintaa, joka itsekeskeisen oman ik\u00e4v\u00e4n kompensoimisesta on lemmikkihautausmaan kautta maksettava.

Kiinnostavinta Pet Semataryssa ovatkin ehdottomasti Kingin ideat, eiv\u00e4t elokuvan omat avut. Kaikki on sit\u00e4 hyvin perinteist\u00e4, kerta toisensa j\u00e4lkeen n\u00e4hty\u00e4 juttua, jossa amerikkalainen perhe huomaa paikkakunnan vaihdon ja suuren maalaistalon ostamisen olleen se el\u00e4m\u00e4n suurin virhe (mit\u00e4 t\u00e4st\u00e4 opimme: pysy kalliissa ja ahtaassa asunnossasi kaupungin saasteiden ja rikollisuuden ymp\u00e4r\u00f6im\u00e4n\u00e4, tai haamut repiv\u00e4t perseesi kappaleiksi) ja vanhemmat p\u00e4\u00e4tyv\u00e4t taistelemaan avioliittonsa kasassa pysymisen lis\u00e4ksi my\u00f6s hengest\u00e4\u00e4n. Intiaanilegendat on kyll\u00e4 kerrottu vangitsevasti ja alun kolarissa on melko rujoa gorea pojan aivojen sykkiess\u00e4 kallonpalasten keskell\u00e4, mutta suurimmalti osin 30 vuotta nuoremmalla uusinnalla on kovin v\u00e4h\u00e4n tarjottavanaan, jollei typer\u00e4\u00e4 viittailua Cujoon<\/em> sellaiseksi niputeta. Elokuvan alkaessa imitoida Hohtoa<\/em> on suurin toivo jo menetetty ja loppu on silkkaa vitsi\u00e4. Saadaanhan ne katkerat kyyneleetkin viimein murjottua nyrkein esille, sill\u00e4 lopputeksteiss\u00e4 soimaan p\u00e4r\u00e4ht\u00e4v\u00e4n Starcrawlerin Pet Sematary -tulkinnan kohdalla koin flashbackin. Tuo takauma kuljetti minut er\u00e4\u00e4seen lumiseen ja synkk\u00e4\u00e4n iltap\u00e4iv\u00e4\u00e4n nuoruudessani, jolloin er\u00e4\u00e4ss\u00e4 kalliolaisessa kapakassa juuri tuopista siemaistessani kuulin auki olleesta radiosta Cheekin<\/strong> version kappaleesta Puhelinlangat laulaa. Vaikka er\u00e4\u00e4n YouTube-kommentin mukaan “jos v\u00e4it\u00e4t ettet pid\u00e4 kyseisest\u00e4 biisist\u00e4, on asenteellisuutesi suosikkiartistia kohtaan viimein todistettu”, kiskaisin mukini alas alta aika yksik\u00f6n ja hylk\u00e4sin l\u00e4mmittelypaikkani paniikin vallassa jo ennen rallin loppumista.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Musiikkivideoita (ja katselukelvottoman Friday the 13th<\/em> -re-maken) ohjanneen saksalaisen Marcus Nispelin<\/strong> Teksasin moottorisahamurhien<\/em> (2003) variaatiosta on t\u00e4t\u00e4 vastoin mieless\u00e4ni l\u00e4mmin lapsuudenmuisto, kun 14-vuotiaina k\u00e4velimme kaverini kanssa pokkana Tennispalatsin lipputiskille ja yritimme lunastaa kaksi lippua kyseiseen filmiin. Vaikka Italiassa ik\u00e4mme olisi riitt\u00e4nyt aivan hyvin sis\u00e4\u00e4np\u00e4\u00e4syyn, kylm\u00e4ss\u00e4 pohjolassa jouduimme k\u00e4\u00e4ntym\u00e4\u00e4n tiskilt\u00e4 ties mink\u00e4 amerikkalaisen puskakomedian tiketit kourassamme. N\u00e4in ollen leffa on niit\u00e4 harvoja uusintaversioita, joiden n\u00e4keminen on tuosta pettymyksest\u00e4 l\u00e4htien kutkutellut synk\u00e4ll\u00e4 tapaa mieless\u00e4ni sen parisen kymment\u00e4 vuotta.

Taustatarinasta on turha edes puhua. Autollinen p\u00f6lv\u00e4stej\u00e4 on matkalla rock-konserttiin, lastinaan sombrerojen ja tequilan maasta matkamuistoksi hankkimaansa kannabista. Teksasin takahiki\u00e4ll\u00e4 sakki ottaa kyytiins\u00e4 liftarin, joka ampuu aivonsa pitkin takapenkkej\u00e4 ja pian kannibaaliperheen p\u00e4\u00e4n\u00e4 h\u00e4\u00e4riv\u00e4 sheriffi, tulkitsijanaan Full Metal Jacketin<\/em> v\u00e4\u00e4pelin\u00e4 muistettava R. Lee Ermey<\/strong>, jo r\u00e4yh\u00e4\u00e4 n\u00e4ille kuin merijalkav\u00e4en koulutusleirill\u00e4. Pusikoista juoksee tietysti my\u00f6s Leatherface moottorisahoineen ja loppu on sit\u00e4 tuttua veril\u00f6yly\u00e4 junttilan syd\u00e4mess\u00e4. Lienev\u00e4tk\u00f6 kaikki muut n\u00e4kem\u00e4ni hilujen haalimiset Tobe Hooperin mestariteoksen jalanj\u00e4ljiss\u00e4 olleet niin huonoja vai onko kyse vain alitajuisesta yl\u00e4astevuosien nostalgisoimisesta, mutta Nispelin versio meni joka tapauksessa melko viihdytt\u00e4v\u00e4sti alas p\u00e4iv\u00e4n kest\u00e4neen k\u00e4velyretken j\u00e4lkeen nautitun v\u00f6ner-kebabin kera pienimuotoisena paheena. Uutena versiona itsest\u00e4\u00e4n selv\u00e4sti turha, mutta omalla tavallaan mukavan iljett\u00e4v\u00e4 ja hurmeinen teos.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Child’s Play<\/em> (2019) sit\u00e4 vastoin olisi voitu j\u00e4tt\u00e4\u00e4 kokonaan kuvaamatta tai edes julkaisematta. Uusiov\u00e4kerryksest\u00e4 on poissa kaikki orikinellin karuus ja hohto, jo typer\u00e4\u00e4 symboliikkaa turhakkeeseen tuovista l\u00e4ht\u00f6asetelmista alkaen. Kun alkuper\u00e4isess\u00e4 elokuvassa Good Guy -nukke Chucky muuttui tappokoneeksi mehev\u00e4n p\u00f6lh\u00f6sti sarjamurhaaja Charles Lee Rayn siirretty\u00e4 voodoorituaalilla sielunsa leluun, on “tiedostavassa” re-makessa kaiken takana vietnamilaisen tehtaan ty\u00f6ntekij\u00e4, joka kostona kokemastaan sorrosta vet\u00e4isee yhdest\u00e4 ohjelmoimastaan nukesta esimerkiksi kiroilemisen ja lahtaamisen estot pois p\u00e4\u00e4lt\u00e4 – koska tottahan toki jokainen lelutehdas t\u00e4llaiset pahuustoiminnot l\u00e4ht\u00f6kohtaisesti tuotteisiinsa asettaa. Nukke p\u00e4\u00e4tyy ghettoon muuttaneen kiireisen yh-\u00e4idin pojalle ja sitten pohditaan todellista yst\u00e4vyytt\u00e4, pahojen ajatusten seurauksia sek\u00e4 inhimillisyytt\u00e4 oikein toden teolla.

Child’s Play ei ole pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n turha, vaan siin\u00e4 on liki kaikki pieless\u00e4 jo l\u00e4htien Chuckyn ulkon\u00e4\u00f6st\u00e4 ja persoonasta – tai pikemminkin sen puutteesta. Kun oikeassa Child’s Playssa er\u00e4s suurimmista vieh\u00e4tyksist\u00e4 oli Brad Dourifin<\/strong> esitt\u00e4m\u00e4n pahantahtoisen hengen l\u00e4p\u00e4nheitto, on t\u00e4m\u00e4 nukke muun elokuvan lailla vain ontto kuori, joka toimii mekaanisesti vailla sielua. Tekij\u00e4t yritt\u00e4nev\u00e4t pursottaa massatuotetun valtavirtaelokuvan p\u00e4\u00e4lle tekopyh\u00e4\u00e4 sanomaa siit\u00e4, kuinka l\u00e4nsimainen kuluttaja lopulta vastaa kolmannen maailman k\u00e4rsimyksist\u00e4 tavalla tai toisella. N\u00e4yttelij\u00e4t ovat \u00e4rsytt\u00e4vi\u00e4, mutta onneksi Chuckyn \u00e4\u00e4nen\u00e4 kuullaan er\u00e4\u00e4nlaisena vitsin\u00e4 nousukiitoista uraansa jatkava Mark Hamill<\/strong>. Roisketta on jokseenkin kiitett\u00e4v\u00e4sti, mutta tapot ovat mielikuvituksellisuudessaan l\u00e4hinn\u00e4 naurettavia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

T\u00c4M\u00c4 ON AASIA<\/strong><\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Asiaa Aasiasta -sarja sai olkap\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4n uuden siamilaiskaksosen. Luvassa siis tuoreen nimen varjossa jo numerosta nolla tutuksi tullut sama vanha hulabaloo, jossa tutustumme muutamiin it\u00e4isen mantereen kulttuurihelmiin.

The Blood Drinkers<\/em> (1964) mainostaa itse\u00e4\u00e4n ensimm\u00e4isen\u00e4 v\u00e4reiss\u00e4 kuvattuna kauhuelokuvana Filippiineilt\u00e4. Kaikki on tosin suhteellista, sill\u00e4 v\u00e4rikk\u00e4\u00e4t ja mustavalkoiset kohtaukset vuorottelevat toisiaan kalkkunap\u00e4tk\u00e4ss\u00e4, jossa kaljun, hieman Anton LaVeyta<\/strong> muistuttavan vampyyrin iskujoukot, kuten k\u00e4\u00e4pi\u00f6 ja liian v\u00e4h\u00e4n happea kohdussa saanut kyttyr\u00e4selk\u00e4, terrorisoivat ihmisi\u00e4 viidakossa. Niin p\u00f6hk\u00f6\u00e4 roskaa, ett\u00e4 leffan parissa viihtyy oikeastaan aika hyvin, etenkin siihen n\u00e4hden ettei ohjaaja Gerardo de Leonin<\/strong> filmografia (Women in Cages<\/em>, Brides of Blood<\/em>, Mad Doctor of Blood Island<\/em>…) t\u00e4h\u00e4n menness\u00e4 juuri ole vakuuttanut. Kumilepakkokin lentelee Kaakkois-Aasian kuun alla.<\/p>\n\n\n\n

Mothran yl\u00f6snousemus<\/em> (tunnetaan paremmin kansainv\u00e4lisell\u00e4 nimell\u00e4 Rebirth of Mothra<\/em>,1996) tekee kakkuun k\u00e4tkeytyneet puputyt\u00f6t sill\u00e4, ett\u00e4 se on esitetty Suomen televisiossa 2004, osana Jouni Hokkasen<\/strong> kuratoimaa Kino Into -sarjaa. T\u00e4ydellisen ep\u00e4selv\u00e4ksi kyll\u00e4 j\u00e4\u00e4, mik\u00e4 on ajanut haluun n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 toosasta juuri t\u00e4t\u00e4 Godzilla<\/em>-universumin osaa, sill\u00e4 elokuva on heikko jopa verrattuna suurimpaan osaan muuta kaiju-kaanonia.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Mauttomassa lastenelokuvassa vanhat tutut k\u00e4\u00e4pi\u00f6naiset her\u00e4tt\u00e4v\u00e4t Mothran apuun, kun n\u00e4iden lohik\u00e4\u00e4rmeell\u00e4 lent\u00e4v\u00e4 ilke\u00e4 sisar on ensin her\u00e4tt\u00e4nyt kymmeni\u00e4 miljoonia vuosia uinuneen ja dinosaurukset sukupuuttoon ajaneen hirvi\u00f6n, jonka seuraavana p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4n\u00e4 olisi maailman tuhoaminen. Erehdytt\u00e4v\u00e4sti King Ghidorahia muistuttava otus tottelee nime\u00e4 Desghidorah.

Sanoma luonnonsuojelun puolesta on hyv\u00e4, mutta itse leffa ei. Laahaavasti etenev\u00e4 alku muistuttaa aikansa jenkkil\u00e4ist\u00e4 perhe-elokuvaa ja t\u00e4st\u00e4 eteenp\u00e4in on vaikea sanoa kumpi kiinnostaa v\u00e4hemm\u00e4n, k\u00f6mpel\u00f6 draama vai pitkitetyt taistelukohtaukset. Tehosteet ovat onnettomia ja hirvi\u00f6t n\u00e4ytt\u00e4v\u00e4t pehmoleluilta sek\u00e4 muovifiguureilta. Nykysilmin katsottuna on puolestaan melko mielenkiintoista, ett\u00e4 alkuper\u00e4inen japanilainen nimi on pelkk\u00e4 Mosura<\/em>: sama kuin j\u00e4ttil\u00e4iskoimme vuoden 1961 seikkailuista kertovalla filmill\u00e4. T\u00e4m\u00e4 tuo mieleen amerikkalaisen valtavirtaelokuvan uudella vuosituhannella k\u00e4yntiin l\u00e4hteneen trendin, jossa alkuper\u00e4isen elokuvan liian monennelle jatko-osalle annetaan kaikessa yksinkertaisuudessaan sama nimi kuin originaalille (vertaa edell\u00e4 ohitettu Scream).<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Indonesiassa ja Japanissa kuvatun jatko-osan Mothra vastaan Dagaran<\/em> (1997) p\u00e4\u00e4osissa on niin ik\u00e4\u00e4n joukko muksuja, kaksi poikaa ja yksi tytt\u00f6, joilla on ongelmia koulussa ja jotka sattuvat t\u00f6rm\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4n hieman ys\u00e4rin Furby-pehmolelua muistuttaviin karvaturripalloihin. N\u00e4iden hassun hauskojen otusten virtsalla on parantava vaikutus ja er\u00e4s kohtaus antaa ymm\u00e4rt\u00e4\u00e4 p\u00f6rr\u00f6isten \u00f6t\u00f6k\u00f6iden paskantavan kultarenkaita. Mukaan tarinaan tulee pari roistoa, jotka jostain syyst\u00e4 toivat mieleeni Yksin kotona<\/em> -elokuvat ja saavat kissan vihat niskaansa erehtyess\u00e4\u00e4n luulemaan el\u00e4int\u00e4 etsim\u00e4kseen turrikaksi. Pian menn\u00e4\u00e4n merelle, josta l\u00f6ytyy pohjaan uponnut kadonnut kaupunki ja j\u00e4lleen kerran maailmaa uhkaava, saastuttamisen synnytt\u00e4m\u00e4 j\u00e4ttil\u00e4ishirvi\u00f6. Mukana ovat toki sek\u00e4 kaikki edellisosasta tutut pikkukeijukaiset ett\u00e4 tietenkin Mothra, joka luonnollisesti vet\u00e4\u00e4 todellista p\u00e4\u00e4henkil\u00f6n roolia, ihmisten j\u00e4\u00e4dess\u00e4 l\u00e4hinn\u00e4 statisteiksi.

Kyseess\u00e4 on muutoin periaatteessa sama elokuva kuin ykk\u00f6nen, mutta sill\u00e4 erotuksella ett\u00e4 Suomen telkkareissa per\u00e4ti kolmeen otteeseen n\u00e4hty jatkis lainailee ankarasti niin Star Warseista<\/em>, Indiana Joneseista<\/em> kuin Gremlinseist\u00e4<\/em>. Oikeastaan rip-offaus tuokin muuten tyls\u00e4\u00e4n kaiju-seikkailuun sen suurimman innon, sill\u00e4 varastettuja kohtauksia, kuten Viimeisen ristiretken<\/em> n\u00e4kym\u00e4t\u00f6nt\u00e4 ja hiekalla paljastuvaa siltaa tai T\u00e4htien sodan<\/em> lopputaistelua Kuolemant\u00e4hdell\u00e4 (t\u00e4ss\u00e4 versiossa sukelletaan j\u00e4ttil\u00e4ishirvi\u00f6n nieluun, jossa \u00e4x\u00e4n muotoiset monsterit tulittavat lasers\u00e4teill\u00e4 jonkinlaisia suklaat\u00e4htikaloja) on mukavaa bongailla. Mothran her\u00e4tyslaulu vedet\u00e4\u00e4n taas ja pahvikaupunkia tallotaan. Muutamia lavastusteknisi\u00e4 ratkaisuja lukuun ottamatta p\u00e4tk\u00e4 n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 j\u00e4lleen hyvin vaatimattoman budjetin toilailulta, pehmolelujen ottaessa yhteen ja sysisonnan CGI:n ollessa pahanlaatuista vitsi\u00e4. Kaiken kaikkiaan hyv\u00e4\u00e4 tarkoittava leffa ei erotu edukseen tai haitakseen ensimm\u00e4isest\u00e4 esityksest\u00e4 juuri mitenk\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Mothran uudelleensyntymisen trilogian p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4 Rebirth of Mothra III <\/em>(1998) on hieman soppaa sekoittavasti ajoittain hauskaa menoa ja sarjansa paras osa – joka ei tietenk\u00e4\u00e4n ole mik\u00e4\u00e4n kovin mainittava meriitti. T\u00e4ll\u00e4 kertaa Japania terrorisoi Godzilla-elokuvista tuttu kolmip\u00e4inen lent\u00e4v\u00e4 lohik\u00e4\u00e4rme King Ghidorah, jota varten todellisessa juonessa alakynteen j\u00e4\u00e4v\u00e4n Mothran on matkustettava ajassa menneisyyteen aina dinosaurusten aikoihin saakka ja yritett\u00e4v\u00e4 myllytt\u00e4\u00e4 tuolloin vauvai\u00e4ss\u00e4 olleen Ghidorahin kanssa. Kaikki ei kuitenkaan mene kuin Str\u00f6ms\u00f6ss\u00e4, mutta onneksi aina on mahdollisuus koteloitua 140 miljoonaksi vuodeksi ja ottaa viimeinen er\u00e4 ys\u00e4rin lopussa metallikuorisena. Ep\u00e4kiinnostavassa ja j\u00e4lleen kerran turhassa sivutarinassa Ghidorah vangitsee lapsia suuren diskopallon sis\u00e4lle (kukaan ei tied\u00e4 miksi), mink\u00e4 lis\u00e4ksi tutun teemabiisin vet\u00e4v\u00e4t k\u00e4\u00e4pi\u00f6keijut sekoavat ja harrastavat kipsinukeksi muuttumista.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Rebirth of Mothra III on uuden trilogian ainut jakso, jota ei ole n\u00e4hty Suomen televisiossa ja ilmeisesti my\u00f6s jenkkijulkaisu antoi odottaa itse\u00e4\u00e4n. Aina kiinnostava – mutta ennustettavasti vasta ensimm\u00e4isen tunnin kohdalla alkava – aikamatkailu tarjoaa dinoja, joista osa tuntuu toteutetun todella k\u00f6mpel\u00f6ll\u00e4 stop-motion-animaatiolla, loput puolestaan samalla rumaakin rumemmalla tietokonesutulla kuin muutkin tehosteet. Trippailun ohessa filmist\u00e4 l\u00f6ytyy h\u00f6lm\u00f6ilyj\u00e4 v\u00e4h\u00e4n sielt\u00e4 sun t\u00e4\u00e4lt\u00e4, yhten\u00e4 esimerkkin\u00e4 pataansa saava j\u00e4ttil\u00e4iskoi, joka sy\u00f6ksyy ilmojen halki savuten ja maankamaraan osuessaan viel\u00e4p\u00e4 r\u00e4j\u00e4ht\u00e4\u00e4. Jossain kohdassa jopa keijukaiset alkavat pohtia \u00e4\u00e4neen elokuvan logiikkaa, ett\u00e4 eih\u00e4n t\u00e4m\u00e4n muuten n\u00e4in pit\u00e4isi toimia. Kaikesta huolimatta kyseess\u00e4 on kuitenkin todellisuudessa vain yksi Rebirth of Mothra\/ys\u00e4rikaiju, mik\u00e4 paistaa sataminuuttisesta ja perheyst\u00e4v\u00e4llisest\u00e4 rymistelyst\u00e4 paikoitellen todella raskaasti. My\u00f6sk\u00e4\u00e4n erikoisefektit eiv\u00e4t ole t\u00e4nne tultaessa onnistuneet vakuuttamaan japanilaisia suurina tekniikan edell\u00e4k\u00e4vij\u00f6in\u00e4. Itse ep\u00e4ilen oman BD-julkaisuni p\u00e4\u00e4tyv\u00e4n mit\u00e4 todenn\u00e4k\u00f6isimmin Pieneen leffakauppaan menev\u00e4\u00e4n vaihtokasaan.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

The Taste of Tea<\/em> (2004) on taas n\u00e4it\u00e4 japanilaiselokuvia, joita on kyll\u00e4 mukava katsoa sill\u00e4 tietyll\u00e4 hetkell\u00e4, mutta josta ei muista paljoa mit\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 kaksi kuukautta my\u00f6hemmin. Eksistentiaalisessa ja surrealistisessa perhedraamassa tytt\u00f6 yritt\u00e4\u00e4 opetella kiepsahtamaan tangon ymp\u00e4ri ja t\u00e4m\u00e4n viimein onnistuessa kasvaa kirjaimellisesti universumia suuremmaksi. Hieman sama juttu on my\u00f6s Picnicin<\/em> eli hauskemmin sanottuna Pikunikkun<\/em> (1996) kanssa. Muutama nuori istuskelee mielisairaalassa, pohtii Raamattua, kiipeilee muurien p\u00e4\u00e4ll\u00e4 ja lopulta laittelee asioita kuntoon liipaisimen avulla. Yksi tyyppi my\u00f6s n\u00e4kee tappamansa opettajan haamua samalla, kun t\u00e4m\u00e4n kanssahoidokki vet\u00e4\u00e4 villisti viereisess\u00e4 s\u00e4ngyss\u00e4 kuivia. Erikoinen filmi, jonka loppuessa ajatukset puolesta ja vastaan ovat ristiriitaiset.<\/p>\n\n\n\n

Fruit Chanin<\/strong> Made in Hong Kong<\/em> (1997) on selke\u00e4 allegoria valmistusvuotensa t\u00e4rkeimm\u00e4st\u00e4 tapahtumasta honkkareille, eli itsehallintoalueen liitt\u00e4misest\u00e4 Manner-Kiinaan. Nuori mies yritt\u00e4\u00e4 l\u00f6yt\u00e4\u00e4 tarkoitusta el\u00e4m\u00e4lleen sykkiv\u00e4ss\u00e4 suurkaupungissa, jossa triadit mellastavat ja onni on hyvin k\u00e4tketty. Potentiaalinen naisyst\u00e4v\u00e4 on vakavasti sairas, henkisesti vajaa\u00e4lyisen kiusatun pojan suojeleminen ei ota tuulta siipiens\u00e4 alle tai ura palkkatappajanakaan tunnu luonnistuvan. Erikoisia kohtauksia l\u00f6ytyy kiitett\u00e4v\u00e4n arvosanan verran, kuten er\u00e4s yleisess\u00e4 vessassa ohimennen n\u00e4ht\u00e4v\u00e4 v\u00e4kivaltaskene, jossa poika silpoo kopissa masturboivan is\u00e4ns\u00e4 lihakirveell\u00e4 insestin vuoksi, jos nyt oikein asetelman muistan. Suurta juonivetoista tarinaa ennemmin elokuvassa vaikuttaa olevan kyse kuvata symboliikan voimin Hongkongin henkist\u00e4 ilmapiiri\u00e4 pitk\u00e4\u00e4n pelolla odotetun vuoden -97 koittaessa – omalla tavallaan t\u00e4m\u00e4 kielt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 hieman lumoaa, vaikka Made in Hong Kongin katselu onkin paikoitellen kuin huonokuntoisella m\u00f6kkitiell\u00e4 ajamista.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Vuoden 1987 japanilainen animaatio Wings of Honneamise<\/em> sijoittuu maan kaltaiselle planeetalle johonkin vaihtoehtotodellisuuteen ja kuvaa ensimm\u00e4iseen avaruuslentoon valmistautuvaa ihmiskuntaa. Astronautin virka ei ole muodissa tai ylip\u00e4\u00e4ns\u00e4 kovinkaan arvostettu ja lis\u00e4j\u00e4nnitett\u00e4 tuodaan naapurivaltion vihamielisell\u00e4 k\u00e4yt\u00f6ksell\u00e4 ja sapelin kalistelulla, jota on erityisen miellytt\u00e4v\u00e4\u00e4 katsella etenkin n\u00e4in\u00e4 p\u00e4ivin\u00e4, jolloin id\u00e4st\u00e4 tuulee myrkky\u00e4 ja l\u00e4ntinen pallonpuolisko tuntuu valmistautuvan uuteen suursotaan. Maisemakuvat ovat kauniita, mutta ihmishahmot v\u00e4hemm\u00e4n vieh\u00e4tt\u00e4vi\u00e4. Suurta tarinaa kertova filkka meni itselt\u00e4ni hieman ohi, enk\u00e4 mene lainkaan takuuseen, oliko katselemani suominauha leikattu vaiko vika omassa keskittymisess\u00e4ni, kun en raiskauskohtausta muista elokuvassa n\u00e4hneeni.<\/p>\n\n\n\n

Laitellaan lopuksi viel\u00e4 \u00e4ss\u00e4t paikoilleen, eli k\u00e4yd\u00e4\u00e4n nopeasti l\u00e4pi James Bondin seikkailuja niin ik\u00e4\u00e4n parodioiva Aces go Places<\/em> -viisikko, jonka katsoin maratonilla v\u00e4list\u00e4 v\u00e4h\u00e4n v\u00e4syneempiinkin tunnelmiin vajoten. Samuel Huin<\/strong> ja Karl Makan<\/strong> n\u00e4yttelem\u00e4n antisankariparivaljakon rymistelyist\u00e4 saisi toki aikaiseksi kattavammankin raportin, mutta j\u00e4\u00e4k\u00f6\u00f6t t\u00e4m\u00e4 pintakosketus suosiolla pienimuotoisen mainospuheen tasolle, kiinnostuneiden saadessa itse tarkastaa n\u00e4m\u00e4 toiminnalliset honkkarikomediat perusteellisemmin. T\u00e4m\u00e4 numero kun muutenkin on ollut jo niin analysoivaa pohjatroolausta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Ensimm\u00e4isess\u00e4 elokuvassa, Eric Tsangin<\/strong> ohjaamassa Mad Missionissa<\/em> (elokuvasarja tunnetaan maankolkasta riippuen, kuten vaikkapa Suomessa, my\u00f6s t\u00e4ll\u00e4 nimell\u00e4) vuodelta 1982 pedataan muusikko Huin esitt\u00e4m\u00e4n superroisto King Kongin ja Makan tulkitseman etsiv\u00e4 Albertin tapaaminen ja ristiriitainen sek\u00e4 pitk\u00e4kestoinen yst\u00e4vyyssuhde. Nollanollaseiskamaisilla erikoisvempeleill\u00e4 pilvenpiirt\u00e4j\u00e4st\u00e4 toiseen liikkuva ja arvoesineit\u00e4 vohkiva King Kong lupautuu “Baldy” Albertin kumppaniksi hienovaraisessa juttutuokiossa, jossa edellinen roikkuu viimeisill\u00e4 sormivoimillaan virnistelev\u00e4n kuulap\u00e4\u00e4n edess\u00e4 ikkunalaudasta. Tarkoituksena on l\u00f6yt\u00e4\u00e4 kadonneet jalokivet ja perseill\u00e4 siin\u00e4 samalla niin maan pirusti. T\u00e4ss\u00e4 osassa taidettiin my\u00f6s viritell\u00e4 romanssia Albertin ja naispoliisi Nancyn (Sylvia Chang<\/strong>) v\u00e4lille, joka my\u00f6hemmiss\u00e4 osissa muuttuu myrskyisen avioliiton my\u00f6t\u00e4 yhdeksi varmimmista vitsipankeista.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Jatko-osassa P\u00e4hk\u00e4hullu teht\u00e4v\u00e4!<\/em> (1983) k\u00f6yh\u00e4n miehen Clint Eastwood<\/strong>, toiselta nimelt\u00e4\u00e4n Black Gloves saapuu Hongkongiin laittaakseen ruumiita kylmiksi ja sit\u00e4 my\u00f6t\u00e4 palkkakuittia taskuunsa. Yh\u00e4 Tsangin ohjausta oleva elokuva toimii l\u00e4hes yht\u00e4 nautittavana ja hauskana posautteluna kuin edelt\u00e4j\u00e4ns\u00e4 ja sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 mm. tappajarobotteja. Ohjaaja Tsang n\u00e4hd\u00e4\u00e4n sivuosassa, kuten my\u00f6s jo sarjan aiemmissakin osissa esiintynyt Tsui Hark<\/strong>. T\u00e4ss\u00e4 episodissa Albert ja Nancy taisivat jo olla naimisissa ja siin\u00e4 samalla suurin piirtein avioeron partaalla.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Elokuvassa Mad Mission 3: P\u00e4hk\u00e4hullu teht\u00e4v\u00e4<\/em> (1984) Tsui on siirtynyt jo ohjaajan pallille. Ajankohtaisiin tapahtumiin istuvasti King Kong p\u00e4\u00e4tyy sukellusveneeseen, jossa kuningatar Elisabet<\/strong> antaa t\u00e4lle teht\u00e4v\u00e4ksi pit\u00e4\u00e4 huolta jalokiviaarteestaan. Mukana n\u00e4yttelij\u00f6iden joukossa ovat Richard Kiel<\/strong>, Sean Conneryn<\/strong> veli Neil <\/strong>ja k\u00f6yh\u00e4n miehen Oddjob Thunder Sugiyama<\/strong>. Bondeja on per\u00e4ti kaksi, James Bond ja Mr. Bond, mink\u00e4 lis\u00e4ksi leffasta l\u00f6ytyy joulupukkeja ja sheikki. Parisuhdedraamapuolella Albert ja Nancy ovat saaneet lapsen, joka sekoilee, hankkii is\u00e4ns\u00e4 kiusallisiin v\u00e4\u00e4rink\u00e4sityksiin ja lopulta viel\u00e4 tulee kidnapattuna riepotelluksi jossain hyppyritornissa. T\u00e4ss\u00e4 vaiheessa toistoa alkoi jo olla ilmassa, mutta elokuva pysyy silti kasassa l\u00e4hinn\u00e4 Huin, Makan ja Changin ansiosta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Ringo Lamin <\/strong>ohjaama Mad Mission 4 – kadonneen kristallin arvoitus<\/em> (1986) ottaa parodiansa kohteeksi Indiana Jonesin, eik\u00e4 sama vitsi nelj\u00e4nnell\u00e4 kerralla tunnu naurattavan en\u00e4\u00e4 edes kertojaansa. Tuotantomaiden joukossa on t\u00e4ll\u00e4 kertaa my\u00f6s Uusi-Seelanti, mik\u00e4 tarkoittaa sit\u00e4, ett\u00e4 Hongkongista siirryt\u00e4\u00e4n jossain kohtaa seikkailemaan Aucklandiin. Tekosyyn\u00e4 lokaation vaihtamiselle on herra ja rouva Baldyn kaapattu lapsi. Loppukliimaksina n\u00e4hd\u00e4\u00e4n maanalaisessa luolassa muistaakseni lasereita ampuva kristalli ja vierasroolissa filmin pahiksena esiintyy Kadonneen aarteen mets\u00e4st\u00e4jist\u00e4<\/em> tuttu Ronald Lacey<\/strong>. Valitettavasti t\u00e4m\u00e4 rooli on pilattu aika lailla t\u00e4ysin sill\u00e4 itsetietoisuudella, ett\u00e4 hahmo on k\u00e4tens\u00e4 polttomerkkej\u00e4 my\u00f6ten kirjaimellisesti sama natsi, jonka Liiton arkin haamut repiv\u00e4t kappaleiksi Spielbergin<\/strong> seikkailuklassikon lopussa, jolloin homma tuntuu l\u00e4hinn\u00e4 melbrooksmaiselta kolmatta sein\u00e4\u00e4 rikkovalta vammaparodialta. Muutenkaan meininki ei en\u00e4\u00e4 jaksa innostaa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

P\u00e4\u00e4t\u00f6sosa Mad Mission V: Terracotta Hit<\/em> (1989) on kuitenkin hieman parempi teos, joka saattanee selitty\u00e4 useamman vuoden tauolla sek\u00e4 ehk\u00e4 parhaista honkkaritoimintaleffoista eli Tiger on the Beateista<\/em> vastanneella ohjaaja Liu Chia-Liangilla<\/strong>. Paljoa muuta ei t\u00e4st\u00e4 osasta j\u00e4\u00e4nyt mieleen, kuin ett\u00e4 t\u00e4ll\u00e4 kertaa sankarit l\u00e4htev\u00e4t ottamaan yhteen roistojen kanssa terrakotta-armeijan puolesta, opittuaan ensin hieman el\u00e4m\u00e4st\u00e4. Harmillisena puolena Sylvia Chang ei en\u00e4\u00e4 ole mukana, mutta onneksi Conan Lee<\/strong> esitt\u00e4\u00e4 “Kiinalaista Ramboa”. Toiminta ja komedia taisivat osua suht yhteen ja Makan ja Huin naamat jaksavat vied\u00e4 viisikon kunnialla kotiin enemm\u00e4n tai v\u00e4hemm\u00e4n ansaittujen t\u00e4din lihapiirakoiden \u00e4\u00e4reen.<\/p>\n\n\n\n

NUKKUKAA HYVIN! <\/strong>
Aivokuollut sulkee arkkunsa kannen<\/strong><\/p>\n\n\n\n

P\u00e4\u00e4t\u00f6s on t\u00e4rke\u00e4. Hyv\u00e4 teksti p\u00e4\u00e4tet\u00e4\u00e4n mojovasti, teksti kuin teksti puolestaan pisteell\u00e4. Er\u00e4\u00e4t p\u00e4\u00e4tt\u00e4v\u00e4t ateriansa sikaariin ja jotkut p\u00e4iv\u00e4ns\u00e4 iltamyssyyn, toiset puolestaan oman k\u00e4den kautta. Aivokuollut ei osaa p\u00e4\u00e4tt\u00e4\u00e4 miten numeronsa p\u00e4\u00e4tt\u00e4isi, joten kolkutimme lopulta ullakon luukkua ja kutsuimme k\u00e4tyreihimme kuuluvan Unijukan kertomaan teille iltasadun. Elm Streetien<\/em> vanavedess\u00e4 markkinoille tuli kasa samaa aihepiiri\u00e4 hy\u00f6dynt\u00e4neit\u00e4 elokuvia, joista itse olen tullut katselleeksi t\u00e4ss\u00e4 iltana jos toisena muutaman, jotka ajattelin t\u00e4ss\u00e4 takakanneksi valikoituvassa lyhyess\u00e4 sarjassa teille esitell\u00e4. Mit\u00e4p\u00e4 muuta siis irti revittyjen silm\u00e4munien ohella l\u00f6ytynee portaita narauttelevan pikkumiehen hiekkapussista niit\u00e4 varten, jotka eiv\u00e4t kykene toipumaan Freddy Kruegerin elinkautisesta helvetiss\u00e4 ja sy\u00f6v\u00e4t lis\u00e4\u00e4 vaatiessaan ehdoin tahdoin pumpernikkeleit\u00e4 sek\u00e4 marsipaania ennen maate panoa?<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n\n\n\n

Dream Demon (1988)<\/strong>

Alttaria odottava neitsyt n\u00e4kee tulevasta sulhasestaan omituisia unia, joissa t\u00e4m\u00e4 muiden muassa joko yritt\u00e4\u00e4 hakata h\u00e4net tai vaihtoehtoisesti nainen itse ly\u00f6 esimerkiksi k\u00e4tens\u00e4 miehen p\u00e4\u00e4n l\u00e4pi (ei kai kyseess\u00e4 ole mink\u00e4\u00e4nlainen ep\u00e4usko oikeasta kumppanista?). Erikoiset unet alkavat yhdisty\u00e4 etuk\u00e4teish\u00e4\u00e4lahjaksi saadun suuren talon menneisyyteen, mink\u00e4 ohella kulmilla py\u00f6rii pari Falklandin sodasta sankarina palanneesta siipasta kiinnostunutta t\u00f6rkyjournalistia ja kapinallismimmi, joka ei osaa selitt\u00e4\u00e4 omituista vetoaan samaista pytinki\u00e4 kohtaan. Pian painajaisten tapahtumat alkavat toteutua oikeassa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4 ja my\u00f6s sivulliset p\u00e4\u00e4sev\u00e4t niiden tunnelmiin.

Brittil\u00e4ist\u00e4 tuotantoa oleva Dream Demon<\/em> ei tarjoile slasher-tyylist\u00e4 murhaajaa tai kynsihanskoja, kauhun j\u00e4\u00e4dess\u00e4 l\u00e4hinn\u00e4 unikohtauksissa oleviin uhkakuviin (ainoat varsinaiset murhat voi nekin kyseenalaistaa loppukohtauksen my\u00f6t\u00e4), joiden taustalta l\u00f6ytyy symboliikkaa ep\u00e4varman tyt\u00f6n seksuaalisuudesta. Vaikka painajaisiin on yritetty k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 mielikuvitusta ja ne yleens\u00e4 alkavat todellisuuden sulautuessa alitajuntaan, ei paltun suolaamista ja pippurointia voi sanoa kovinkaan onnistuneeksi. Paitsi etteiv\u00e4t n\u00e4m\u00e4 kohtaukset tavoita unen atmosf\u00e4\u00e4ri\u00e4 ja logiikkaa ollessaan aivan liian elokuvamaisia, olisivat ne voineet my\u00f6s olla surrealistisempia. T\u00e4llaisenaan anti on l\u00e4hinn\u00e4 sit\u00e4, ett\u00e4 Harry Pottereista<\/em> tuttu Timothy Spall<\/strong> jahtaa protagonistia takaa ja v\u00e4list\u00e4 m\u00e4ssytt\u00e4\u00e4 spagettia ja sianp\u00e4it\u00e4 kammiossaan omituiseksi mutantiksi turvonneena.

Kauhua tai j\u00e4nnityst\u00e4 ei ole ja psykologisen aspektin \u00e4nke\u00e4minen tuntuu melko v\u00e4kin\u00e4iselt\u00e4. Kaiken lis\u00e4ksi liian kaavamainen rakenne tekee filmist\u00e4 puuduttavan, sill\u00e4 katsoja tajuaa v\u00e4h\u00e4n turhankin nopeasti, ettei yll\u00e4tyst\u00e4 ole tiedossa. Lopussa oleva palasten paikalleen loksahtaminen tuntuu pliisulta ja pahin on ehk\u00e4 se loppukuva, joka tuo kaikkeen jonkinlaisen teinikomedian tunnun. Jan Svankmajerin<\/strong> tuotannon mieleen tuova julistetaide antoi v\u00e4\u00e4ri\u00e4 lupauksia jostain ihan muusta, sill\u00e4 t\u00e4llaisenaan ilman muutamaa splattermomenttiaan Dream Demon olisi silkka yhden t\u00e4hden raina sylttytehtaalta.<\/p>\n\n\n\n

\"\"<\/figure>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Aivokuolleen puolikas numero tulee j\u00e4lkijunassa, mutta p\u00e4\u00e4kallot kovasti kiskoilla kolisten. Luvassa kauhua ja aasialaista hapatusta, imel\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n unohtamatta.<\/p>\n","protected":false},"author":1,"featured_media":253,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":{"zakra_page_container_layout":"customizer","zakra_page_sidebar_layout":"customizer","zakra_remove_content_margin":false,"zakra_sidebar":"sidebar-right","zakra_transparent_header":"customizer","zakra_logo":0,"zakra_main_header_style":"default","zakra_menu_item_color":"","zakra_menu_item_hover_color":"","zakra_menu_item_active_color":"","zakra_menu_active_style":"","zakra_page_header":true,"nf_dc_page":"","_jetpack_memberships_contains_paid_content":false,"footnotes":""},"categories":[1],"tags":[12,22,19,11,18,21,20],"class_list":["post-252","post","type-post","status-publish","format-standard","has-post-thumbnail","hentry","category-uncategorized","tag-aasialaiset-elokuvat","tag-aces-go-places","tag-elm-street-kopiot","tag-kauhuelokuvat","tag-kauhuelokuvien-uusintafilmatisoinnit","tag-mad-mission","tag-rebirth-of-mothra"],"yoast_head":"\nAivokuollut nro \u00bd - Aivokuollut.org<\/title>\n<meta name=\"robots\" content=\"index, follow, max-snippet:-1, max-image-preview:large, max-video-preview:-1\" \/>\n<link rel=\"canonical\" href=\"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252\" \/>\n<meta property=\"og:locale\" content=\"fi_FI\" \/>\n<meta property=\"og:type\" content=\"article\" \/>\n<meta property=\"og:title\" content=\"Aivokuollut nro \u00bd - Aivokuollut.org\" \/>\n<meta property=\"og:description\" content=\"Aivokuolleen puolikas numero tulee j\u00e4lkijunassa, mutta p\u00e4\u00e4kallot kovasti kiskoilla kolisten. Luvassa kauhua ja aasialaista hapatusta, imel\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n unohtamatta.\" \/>\n<meta property=\"og:url\" content=\"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252\" \/>\n<meta property=\"og:site_name\" content=\"Aivokuollut.org\" \/>\n<meta property=\"article:published_time\" content=\"2022-09-19T21:21:15+00:00\" \/>\n<meta property=\"article:modified_time\" content=\"2022-09-20T13:05:29+00:00\" \/>\n<meta property=\"og:image\" content=\"https:\/\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg\" \/>\n\t<meta property=\"og:image:width\" content=\"885\" \/>\n\t<meta property=\"og:image:height\" content=\"545\" \/>\n\t<meta property=\"og:image:type\" content=\"image\/jpeg\" \/>\n<meta name=\"author\" content=\"kurkkuharja\" \/>\n<meta name=\"twitter:card\" content=\"summary_large_image\" \/>\n<meta name=\"twitter:label1\" content=\"Kirjoittanut\" \/>\n\t<meta name=\"twitter:data1\" content=\"kurkkuharja\" \/>\n\t<meta name=\"twitter:label2\" content=\"Arvioitu lukuaika\" \/>\n\t<meta name=\"twitter:data2\" content=\"48 minuuttia\" \/>\n<script type=\"application\/ld+json\" class=\"yoast-schema-graph\">{\"@context\":\"https:\\\/\\\/schema.org\",\"@graph\":[{\"@type\":\"Article\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#article\",\"isPartOf\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252\"},\"author\":{\"name\":\"kurkkuharja\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#\\\/schema\\\/person\\\/03d40ee3cec394774974d154de4b7f3c\"},\"headline\":\"Aivokuollut nro \u00bd\",\"datePublished\":\"2022-09-19T21:21:15+00:00\",\"dateModified\":\"2022-09-20T13:05:29+00:00\",\"mainEntityOfPage\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252\"},\"wordCount\":7440,\"commentCount\":0,\"publisher\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#organization\"},\"image\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#primaryimage\"},\"thumbnailUrl\":\"https:\\\/\\\/i0.wp.com\\\/aivokuollut.org\\\/wp-content\\\/uploads\\\/2022\\\/07\\\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1\",\"keywords\":[\"Aasialaiset elokuvat\",\"Aces Go Places\",\"Elm Street -kopiot\",\"Kauhuelokuvat\",\"Kauhuelokuvien uusintafilmatisoinnit\",\"Mad Mission\",\"Rebirth of Mothra\"],\"articleSection\":[\"Uncategorized\"],\"inLanguage\":\"fi\",\"potentialAction\":[{\"@type\":\"CommentAction\",\"name\":\"Comment\",\"target\":[\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#respond\"]}]},{\"@type\":\"WebPage\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252\",\"url\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252\",\"name\":\"Aivokuollut nro \u00bd - Aivokuollut.org\",\"isPartOf\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#website\"},\"primaryImageOfPage\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#primaryimage\"},\"image\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#primaryimage\"},\"thumbnailUrl\":\"https:\\\/\\\/i0.wp.com\\\/aivokuollut.org\\\/wp-content\\\/uploads\\\/2022\\\/07\\\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1\",\"datePublished\":\"2022-09-19T21:21:15+00:00\",\"dateModified\":\"2022-09-20T13:05:29+00:00\",\"breadcrumb\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#breadcrumb\"},\"inLanguage\":\"fi\",\"potentialAction\":[{\"@type\":\"ReadAction\",\"target\":[\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252\"]}]},{\"@type\":\"ImageObject\",\"inLanguage\":\"fi\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#primaryimage\",\"url\":\"https:\\\/\\\/i0.wp.com\\\/aivokuollut.org\\\/wp-content\\\/uploads\\\/2022\\\/07\\\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1\",\"contentUrl\":\"https:\\\/\\\/i0.wp.com\\\/aivokuollut.org\\\/wp-content\\\/uploads\\\/2022\\\/07\\\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1\",\"width\":885,\"height\":545},{\"@type\":\"BreadcrumbList\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?p=252#breadcrumb\",\"itemListElement\":[{\"@type\":\"ListItem\",\"position\":1,\"name\":\"Home\",\"item\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/\"},{\"@type\":\"ListItem\",\"position\":2,\"name\":\"Aivokuollut nro \u00bd\"}]},{\"@type\":\"WebSite\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#website\",\"url\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/\",\"name\":\"Aivokuollut.org\",\"description\":\"Jupinoita kryptasta\",\"publisher\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#organization\"},\"potentialAction\":[{\"@type\":\"SearchAction\",\"target\":{\"@type\":\"EntryPoint\",\"urlTemplate\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?s={search_term_string}\"},\"query-input\":{\"@type\":\"PropertyValueSpecification\",\"valueRequired\":true,\"valueName\":\"search_term_string\"}}],\"inLanguage\":\"fi\"},{\"@type\":\"Organization\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#organization\",\"name\":\"Aivokuollut.org\",\"url\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/\",\"logo\":{\"@type\":\"ImageObject\",\"inLanguage\":\"fi\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#\\\/schema\\\/logo\\\/image\\\/\",\"url\":\"https:\\\/\\\/i0.wp.com\\\/aivokuollut.org\\\/wp-content\\\/uploads\\\/2022\\\/06\\\/cropped-x.jpeg?fit=2166%2C1218&ssl=1\",\"contentUrl\":\"https:\\\/\\\/i0.wp.com\\\/aivokuollut.org\\\/wp-content\\\/uploads\\\/2022\\\/06\\\/cropped-x.jpeg?fit=2166%2C1218&ssl=1\",\"width\":2166,\"height\":1218,\"caption\":\"Aivokuollut.org\"},\"image\":{\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#\\\/schema\\\/logo\\\/image\\\/\"}},{\"@type\":\"Person\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/#\\\/schema\\\/person\\\/03d40ee3cec394774974d154de4b7f3c\",\"name\":\"kurkkuharja\",\"image\":{\"@type\":\"ImageObject\",\"inLanguage\":\"fi\",\"@id\":\"https:\\\/\\\/secure.gravatar.com\\\/avatar\\\/6513392b590f6981b7fcdeaea7a884a4708d5cf07be5af4aab05acce47b208ed?s=96&d=retro&r=g\",\"url\":\"https:\\\/\\\/secure.gravatar.com\\\/avatar\\\/6513392b590f6981b7fcdeaea7a884a4708d5cf07be5af4aab05acce47b208ed?s=96&d=retro&r=g\",\"contentUrl\":\"https:\\\/\\\/secure.gravatar.com\\\/avatar\\\/6513392b590f6981b7fcdeaea7a884a4708d5cf07be5af4aab05acce47b208ed?s=96&d=retro&r=g\",\"caption\":\"kurkkuharja\"},\"url\":\"https:\\\/\\\/aivokuollut.org\\\/?author=1\"}]}<\/script>\n<!-- \/ Yoast SEO plugin. -->","yoast_head_json":{"title":"Aivokuollut nro \u00bd - Aivokuollut.org","robots":{"index":"index","follow":"follow","max-snippet":"max-snippet:-1","max-image-preview":"max-image-preview:large","max-video-preview":"max-video-preview:-1"},"canonical":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252","og_locale":"fi_FI","og_type":"article","og_title":"Aivokuollut nro \u00bd - Aivokuollut.org","og_description":"Aivokuolleen puolikas numero tulee j\u00e4lkijunassa, mutta p\u00e4\u00e4kallot kovasti kiskoilla kolisten. Luvassa kauhua ja aasialaista hapatusta, imel\u00e4\u00e4k\u00e4\u00e4n unohtamatta.","og_url":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252","og_site_name":"Aivokuollut.org","article_published_time":"2022-09-19T21:21:15+00:00","article_modified_time":"2022-09-20T13:05:29+00:00","og_image":[{"width":885,"height":545,"url":"https:\/\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg","type":"image\/jpeg"}],"author":"kurkkuharja","twitter_card":"summary_large_image","twitter_misc":{"Kirjoittanut":"kurkkuharja","Arvioitu lukuaika":"48 minuuttia"},"schema":{"@context":"https:\/\/schema.org","@graph":[{"@type":"Article","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#article","isPartOf":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252"},"author":{"name":"kurkkuharja","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#\/schema\/person\/03d40ee3cec394774974d154de4b7f3c"},"headline":"Aivokuollut nro \u00bd","datePublished":"2022-09-19T21:21:15+00:00","dateModified":"2022-09-20T13:05:29+00:00","mainEntityOfPage":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252"},"wordCount":7440,"commentCount":0,"publisher":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#organization"},"image":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#primaryimage"},"thumbnailUrl":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1","keywords":["Aasialaiset elokuvat","Aces Go Places","Elm Street -kopiot","Kauhuelokuvat","Kauhuelokuvien uusintafilmatisoinnit","Mad Mission","Rebirth of Mothra"],"articleSection":["Uncategorized"],"inLanguage":"fi","potentialAction":[{"@type":"CommentAction","name":"Comment","target":["https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#respond"]}]},{"@type":"WebPage","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252","url":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252","name":"Aivokuollut nro \u00bd - Aivokuollut.org","isPartOf":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#website"},"primaryImageOfPage":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#primaryimage"},"image":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#primaryimage"},"thumbnailUrl":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1","datePublished":"2022-09-19T21:21:15+00:00","dateModified":"2022-09-20T13:05:29+00:00","breadcrumb":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#breadcrumb"},"inLanguage":"fi","potentialAction":[{"@type":"ReadAction","target":["https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252"]}]},{"@type":"ImageObject","inLanguage":"fi","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#primaryimage","url":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1","contentUrl":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1","width":885,"height":545},{"@type":"BreadcrumbList","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/?p=252#breadcrumb","itemListElement":[{"@type":"ListItem","position":1,"name":"Home","item":"https:\/\/aivokuollut.org\/"},{"@type":"ListItem","position":2,"name":"Aivokuollut nro \u00bd"}]},{"@type":"WebSite","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#website","url":"https:\/\/aivokuollut.org\/","name":"Aivokuollut.org","description":"Jupinoita kryptasta","publisher":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#organization"},"potentialAction":[{"@type":"SearchAction","target":{"@type":"EntryPoint","urlTemplate":"https:\/\/aivokuollut.org\/?s={search_term_string}"},"query-input":{"@type":"PropertyValueSpecification","valueRequired":true,"valueName":"search_term_string"}}],"inLanguage":"fi"},{"@type":"Organization","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#organization","name":"Aivokuollut.org","url":"https:\/\/aivokuollut.org\/","logo":{"@type":"ImageObject","inLanguage":"fi","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#\/schema\/logo\/image\/","url":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/06\/cropped-x.jpeg?fit=2166%2C1218&ssl=1","contentUrl":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/06\/cropped-x.jpeg?fit=2166%2C1218&ssl=1","width":2166,"height":1218,"caption":"Aivokuollut.org"},"image":{"@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#\/schema\/logo\/image\/"}},{"@type":"Person","@id":"https:\/\/aivokuollut.org\/#\/schema\/person\/03d40ee3cec394774974d154de4b7f3c","name":"kurkkuharja","image":{"@type":"ImageObject","inLanguage":"fi","@id":"https:\/\/secure.gravatar.com\/avatar\/6513392b590f6981b7fcdeaea7a884a4708d5cf07be5af4aab05acce47b208ed?s=96&d=retro&r=g","url":"https:\/\/secure.gravatar.com\/avatar\/6513392b590f6981b7fcdeaea7a884a4708d5cf07be5af4aab05acce47b208ed?s=96&d=retro&r=g","contentUrl":"https:\/\/secure.gravatar.com\/avatar\/6513392b590f6981b7fcdeaea7a884a4708d5cf07be5af4aab05acce47b208ed?s=96&d=retro&r=g","caption":"kurkkuharja"},"url":"https:\/\/aivokuollut.org\/?author=1"}]}},"jetpack_featured_media_url":"https:\/\/i0.wp.com\/aivokuollut.org\/wp-content\/uploads\/2022\/07\/nimeton-2.jpg?fit=885%2C545&ssl=1","jetpack_sharing_enabled":true,"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/252","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/1"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=252"}],"version-history":[{"count":5,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/252\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":337,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/posts\/252\/revisions\/337"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/media\/253"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=252"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcategories&post=252"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/aivokuollut.org\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Ftags&post=252"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}